Kerrankin ajoissa

Yritän nyt vihdoin ehtiä kirjoittaa sen muutaman lauseen joka päivä, jotta saisin päivän positiiviset hetket kirjattua ylös. Ehkä jonain päivänä saisin tänne myös tekstin lisäksi kuvia, saa nähdä.

Tänään kuitenkin iloitsin siitä, että olen kerrankin koulutehtävien kanssa ajoissa. Meillä on koneenrakennustekniikan kurssi, johon kuuluu 3D-mallinnusta. Yleensä kaikilla kursseilla on palautusajat sovittavissa deadline-viikon aikana, mikäli se oikea palautusaika ei jostain syystä sovi. Tällä kurssilla on kuitenkin tosi painokkaasti tehty selväksi, että työt palautetaan vain ja ainoastaan omaan harjoitusryhmään. Seuraavina kahtena tiistaina minulla on kuitenkin menoa, joten jouduin aikatauluttamaan tehtävät uudestaan. Onnistuinkin tällä viikolla palauttamaan sekä tämän että ensi viikon tehtävät. Nyt voin tehdä kahden viikon päästä palautettavaa työtä yrittää selvittää, voisinko palauttaa sen ensi viikolla johonkin muuhun aikaan. Mutta vaikkei se onnistuisi, onnistuin silti hoitamaan ensi viikon tehtävän jo nyt pois alta.

Vietin oikeastaan koko päivän 3D-mallinnuksen parissa, lukuunottamatta lyhyttä lounastaukoa. Siinä kävellessäni syömään, muistelin sitä, kun viime keväänä mietin, mitä tapahtuu kun vuosikurssin opiskelukuviot alkavat erota, eivätkä kaikki enää kuljekkaan luennolta toiselle yhdessä. Mietin sitä, syönkö sen jälkeen joka päivä yksin sen lisäksi, että istun luennoilla yksin. Lounaalle kävellessäni tämä pelko yhtäkkiä muistui mieleeni ja hymyillen saatoin todeta, ettei näin ole käynyt. Sen sijaan kavereista on tullut läheisempiä ja olen myös saanut vanhemmista killisteistä kavereita hyvän päivän tuttujen sijaan.

Ainoa pieni harmittava asia tänään oli, kun tajusin oikeasti, että yksi viime vuoden läheisimmistä ihmissuhteistani on selvästi lopullisesti rikki, kun hän ei edes moikannut, vaikka tuli melkein viereeni tekemään töitä. Olen siitä surullinen, koska kyseessä oli tai on ihminen, jonka kanssa minulla oli aina hauskaa ja jonka kanssa oli helppo jutella. Mutta jos suhteelta haluaa eri asioita, sen ylläpitäminen voi olla vaikeaa. Toivoin silti, että näin pitkälle ignooramisessa ei olisi menty. Mutta se ei ole minun valintani eikä minun vallassani, joten ei auta kuin antaa asian olla. Onneksi yliopistolla on paljon ihania ihmisiä.