Tein vähän aikaa sitten Spotify-tilin ja olen sen jälkeen yrittänyt luoda soittolistoja. Suurin ongelma on se, että yritän tehdä jokaiselle biisille oman listan samalla kuin ajatuksenani on luoda ennemmin vähän isoja listoja kuin paljon pieniä listoja.
Yksi näistä listoista, jotka meinaavat tuhota ideologiani, on nostalgia-lista. Se on täynnä biisejä, jotka voisi laittaa myös hyvän mielen musiikkia tai stressi tai let's dance -listoille. Siltikään ne eivät kuulu sinne. Kyllä, ne saattavat tuoda joltain mainitsemaltani listalta haluttua tunnetta, mutta eri syystä kuin muut listan biisit.
Nostalgia-lista on täynnä biisejä, joilla on tarina. Siellä on biisejä lukiossa tehdyistä musikaaleista, kuoron laulamia kappaleita, vanhaa elokuvamusiikkia ja paljon muuta. Jokaiseen kappaleeseen liittyy tarina ja se tarina on se, joka tuo tunteet pintaan.
Yleensä päällimmäisenä on ilo ja kiitollisuus. Ensimerkiksi lukiossa musikaaleja tehdessä meillä oli aina käsittämättömän hauskaa. Kuoron kanssa esitettyihin biiseihin liittyy aina ilo siitä, että esitys meni hyvin. Toisaalta kuoroporukka oli tiivis ja läheinen, joten sekin tuo oman hyvän muistonsa biiseihin. Yhteistä kaikille kappaleille on se, että niistä tulee esille muistoja hyvistä hetkistä, joista olen kiitollinen ja joita haluan muistella.
Nostalgia on muuten jännittävä asia. Se on samalla puhdasta iloa ja viiltävää haikeutta. Iloa siitä, että on saanut kokea jotain hienoa ja samalla haikeutta siitä, että asia on enää muisto. Mutta kuten sanotaan: vanhan loppu on uuden alku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti