Kevät alkaa olla lopuillaan ja Otaniemessä sen huomaa siitä, että ihmiset katoavat töihinsä ja kilta jää kesäksi hiljaiseloon. Toimikunnat pitävät viimeisiä kokouksia ennen kesää ja niin mekin KTMK:n kanssa. Tylsän kiltahuonekokouksen sijaan päätin pitää kokouksen piknikillä Alvarin aukiolla. Raahasimme paikalle viltit, vähän eväitä ja toimikunnan lisäksi muutamia kiinnostuneita.
Kokoukset ovat harvoin kovin virallisia, mutta tänään vielä vähän vähemmän virallisia. Emme juurikaan tehneet mitään isoa, mutta keskustelimme ideoista syksyä varten. Katsellaan, mitä niistä saadaan toteutettua.
Oli kuitenkin kiva istua auringossa syömässä jäätelöä ja juomassa skumppaa, jutella kavereiden kanssa ja ihan vaan yleisesti pitää hauskaa. Nämä ovat niitä hetkiä, jotka tekevät tästä opiskelijaelämästä niin hienoa.
tiistai 26. toukokuuta 2015
maanantai 18. toukokuuta 2015
Eskaloitunut Oskilaatio
Taas yksi viikonloppu, jonka jälkeen olen onnellinen siitä, että olen teekkari ja juuri AS:llä.
Perjantaina oli alumnien vuosijuhla, jossa meidän vuosijuhlatoimikunnastamme oli ihmisiä töissä. Olin siellä itse ja lisäksi oli meidän tiimimme sekä muutamia muita. Alunperin, kun vastuutiimit jaettiin, olin jollain tapaa pettynyt, toisaalta hyvin jännittynyt. Tiimissä oli pelkästään vanhempia kiltalaisia, joiden kanssa olin vaihtanut muutamia sanoja silloin tällöin. Lisäksi päädyin tiimistä vastuuseen. Jännitän uusia ihmisiä edelleen, vaikkakin vähemmän kuin ennen. Ensimmäisten kokousten jälkeen aloin rentoutua ja uskoa, että voisin selvitä tästä. Tämän viikonlopun jälkeen olen pelkästään iloinen tiimijaosta. Meillä olisi varmsti ollut huippuhauskaa myös vanhojen kavereiden kanssa, mutta silloin en olisi tutustunut näin hyvin näihin ihmisiin.
Illan työt alkoivat sillä, että lähdin yhden tiimiläisen kanssa Otaniemestä juhlapaikalle kahdestaan. Jo se oli mielestäni jännittävää, koska en yhtään tiennyt, mistä voisimme puhua, koska en ollut hänen kanssaan kovin paljoa jutellut. Yhteiset tavoitteet kuitenkin saavat ihmiset liittoutumaan, joten kun lähdimme yhdessä selvittämään juhlapaikalle pääsyä, oli pakko kommunikoida small talkin lisäksi ja siitä se lähti. Vähitellen kaikki työntekijät saapuivat paikalle ja samoin alumnien hallitus. Siinä pienessä kiireessä oli pakko tehdä yhteistyötä ja olin varmempi ja varmempi, kun olin puhunut useampien ihmisten kanssa. Juhlan alettua työntekijät siirtyivät keittiön puolelle ja meillä olikin hauska ilta, joka meinasi karata käsistä jo ensimmäisen tunnin aikana, vaikka juomana oli ollut pelkkää vettä. Samalla fiiliksellä jaksettiin koko illan läpi ja siivousvaiheessa olimme jo hyviä tuttuja. Hauskaahan tässä on se, että tietyllä tasolla oikeastihan kaikki killassa tuntevat kaikki. Ehkä siltä pohjalta oikea tutustuminen onkin sitten todella nopeaa, kun aletaan tehdä jotain yhdessä. Kilta on oma hauska yhteisönsä kyllä.
Otaniemessä päätimme sitten jatkaa iltaa ja vaikka alkuun olin epävarma lähtemisestä mukaan, voin jälkeenpäin todeta, että onneksi lähdin. Kävimme ensin tiputtelemassa muutamaan kämppään kamoja ihmisiltä ja sen jälkeen päädyimme pelaamaan erään talon aulaan beerpongia. Katselin yhtä peliä hetken aikaa ja arvuuttelin kotiin lähtöä. Onneksi en lähtenyt, koska pelin päätyttyä yksi seurueesta keräsi meidät kasaan ja lähdimme kellariin, jossa on palomiesten huone. Tähän kohtaan todetaan, että tietäjät tietää ja paikasta ei puhuta. Itse en ollut siellä käynyt aiemmin, mutta meillä oli ihan loistava yö. Siitäkään ei puhuta, koska on paikkoja, joiden tapahtumat jäävät sinne. Sen verran voin sanoa, että lähdin seitsemältä kotiin iloisissa tunnelmissa.
Ehdin nukkua vajaan kolme tuntia, ennen kuin oli aika suunnata aamun sillikselle. Päätimme alumnien kanssa tehdä yhdessä heille silliksen ja meille puolivuotisjuhlan. Itse olin töissä Eskalaatiossa vasta illalla, joten aamun käytin ruuasta, juomasta ja hyvästä seurasta nauttimiseen. Mm. uusimman kiltalehden luettuani, sponsorin lahjoilla leikittyäni, puuttuvaa työvoimaa korvattuani, kaksi skumppakastetta saatuani ja tarjoiluista nautittuani lähdimme illan grillijatkojen tiimin kanssa hakemaan viimeisiä tavaroita. Onhan se toki ihme, että grillaamiseen tarvitsee hiiliä, joten puolet lähti hakemaan niitä ja toisen puolen kanssa lähdimme raahaamaan korkeakoulun kiltojen telttaa kampuksen läpi. Olimme jo toivoneet, ettei sitä tarvittaisi, mutta iltapäivällä alkoi sataa, joten se oli pakko hakea. Vaikka kuljetuslaukussa onkin pyörät alla, ei teltta silti ole helppo liikuteltava ja kilometrin matka kiltamme kahden oleskelutilan välillä ei ole ikinä tuntunut niin pitkältä.
Grillijatkotkin sujuivat oikein mukavissa merkeissä. Sadekin oli vain tihkua ja lakkasi onneksi pian. Itse en jaksanut mitään kovin ihmeellistä tehdä, tässä kohtaa edellinen yö alkoi jo tuntua niin väsymyksen kuin pitkän juomaputkenkin takia. Se ei silti tarkoittanut, etteikö olisi ollut hauskaa. Illan viiletessä kääriydyimme kasoihin pihalle kannettuihin sohviin tai lämmittelimme grillin äärellä. Pikku hiljaa väki alkoi siirtyä sisätiloihin, joko kiltahuoneelle tai johonkin muualle ja järjestäjät siivosivat pihan. Vähän meinasi ärsyttää, kun ihmismassat olivat vallanneet kaikki kulkuaukot, joista jouduimme kävelemään edestakaisin, mutta huumorilla siitäkin selvittiin. Ilta jatkui vielä kiltahuoneessa, jossa vanhat tanssihitit soivat ja enemmän ja vähemmän juhlimisesta nuutuneet ihmiset joko hyppivät sohvilla tai halailivat toisiaan.
Itse lähdin jälleen melko aikaisin, sunnuntain estemestaruuksien takia. Mutta olin taas iloisempi kuin pitkään aikaan. Iloinen siitä, että opiskelen Otaniemessä. Iloinen siitä, että opiskelen AS:llä. Iloinen siitä, että lähdin mukaan kiltatoimintaan. Iloinen siitä, että pääsin tutustumaan taas uusiin ihmisiin. Iloinen siitä, että uskalsin heittäytyä tilanteeseen. Ja ennen kaikkea siitä, että meillä on oikeasti mahtavan hauskaa, aina.
Perjantaina oli alumnien vuosijuhla, jossa meidän vuosijuhlatoimikunnastamme oli ihmisiä töissä. Olin siellä itse ja lisäksi oli meidän tiimimme sekä muutamia muita. Alunperin, kun vastuutiimit jaettiin, olin jollain tapaa pettynyt, toisaalta hyvin jännittynyt. Tiimissä oli pelkästään vanhempia kiltalaisia, joiden kanssa olin vaihtanut muutamia sanoja silloin tällöin. Lisäksi päädyin tiimistä vastuuseen. Jännitän uusia ihmisiä edelleen, vaikkakin vähemmän kuin ennen. Ensimmäisten kokousten jälkeen aloin rentoutua ja uskoa, että voisin selvitä tästä. Tämän viikonlopun jälkeen olen pelkästään iloinen tiimijaosta. Meillä olisi varmsti ollut huippuhauskaa myös vanhojen kavereiden kanssa, mutta silloin en olisi tutustunut näin hyvin näihin ihmisiin.
Illan työt alkoivat sillä, että lähdin yhden tiimiläisen kanssa Otaniemestä juhlapaikalle kahdestaan. Jo se oli mielestäni jännittävää, koska en yhtään tiennyt, mistä voisimme puhua, koska en ollut hänen kanssaan kovin paljoa jutellut. Yhteiset tavoitteet kuitenkin saavat ihmiset liittoutumaan, joten kun lähdimme yhdessä selvittämään juhlapaikalle pääsyä, oli pakko kommunikoida small talkin lisäksi ja siitä se lähti. Vähitellen kaikki työntekijät saapuivat paikalle ja samoin alumnien hallitus. Siinä pienessä kiireessä oli pakko tehdä yhteistyötä ja olin varmempi ja varmempi, kun olin puhunut useampien ihmisten kanssa. Juhlan alettua työntekijät siirtyivät keittiön puolelle ja meillä olikin hauska ilta, joka meinasi karata käsistä jo ensimmäisen tunnin aikana, vaikka juomana oli ollut pelkkää vettä. Samalla fiiliksellä jaksettiin koko illan läpi ja siivousvaiheessa olimme jo hyviä tuttuja. Hauskaahan tässä on se, että tietyllä tasolla oikeastihan kaikki killassa tuntevat kaikki. Ehkä siltä pohjalta oikea tutustuminen onkin sitten todella nopeaa, kun aletaan tehdä jotain yhdessä. Kilta on oma hauska yhteisönsä kyllä.
Otaniemessä päätimme sitten jatkaa iltaa ja vaikka alkuun olin epävarma lähtemisestä mukaan, voin jälkeenpäin todeta, että onneksi lähdin. Kävimme ensin tiputtelemassa muutamaan kämppään kamoja ihmisiltä ja sen jälkeen päädyimme pelaamaan erään talon aulaan beerpongia. Katselin yhtä peliä hetken aikaa ja arvuuttelin kotiin lähtöä. Onneksi en lähtenyt, koska pelin päätyttyä yksi seurueesta keräsi meidät kasaan ja lähdimme kellariin, jossa on palomiesten huone. Tähän kohtaan todetaan, että tietäjät tietää ja paikasta ei puhuta. Itse en ollut siellä käynyt aiemmin, mutta meillä oli ihan loistava yö. Siitäkään ei puhuta, koska on paikkoja, joiden tapahtumat jäävät sinne. Sen verran voin sanoa, että lähdin seitsemältä kotiin iloisissa tunnelmissa.
Ehdin nukkua vajaan kolme tuntia, ennen kuin oli aika suunnata aamun sillikselle. Päätimme alumnien kanssa tehdä yhdessä heille silliksen ja meille puolivuotisjuhlan. Itse olin töissä Eskalaatiossa vasta illalla, joten aamun käytin ruuasta, juomasta ja hyvästä seurasta nauttimiseen. Mm. uusimman kiltalehden luettuani, sponsorin lahjoilla leikittyäni, puuttuvaa työvoimaa korvattuani, kaksi skumppakastetta saatuani ja tarjoiluista nautittuani lähdimme illan grillijatkojen tiimin kanssa hakemaan viimeisiä tavaroita. Onhan se toki ihme, että grillaamiseen tarvitsee hiiliä, joten puolet lähti hakemaan niitä ja toisen puolen kanssa lähdimme raahaamaan korkeakoulun kiltojen telttaa kampuksen läpi. Olimme jo toivoneet, ettei sitä tarvittaisi, mutta iltapäivällä alkoi sataa, joten se oli pakko hakea. Vaikka kuljetuslaukussa onkin pyörät alla, ei teltta silti ole helppo liikuteltava ja kilometrin matka kiltamme kahden oleskelutilan välillä ei ole ikinä tuntunut niin pitkältä.
Grillijatkotkin sujuivat oikein mukavissa merkeissä. Sadekin oli vain tihkua ja lakkasi onneksi pian. Itse en jaksanut mitään kovin ihmeellistä tehdä, tässä kohtaa edellinen yö alkoi jo tuntua niin väsymyksen kuin pitkän juomaputkenkin takia. Se ei silti tarkoittanut, etteikö olisi ollut hauskaa. Illan viiletessä kääriydyimme kasoihin pihalle kannettuihin sohviin tai lämmittelimme grillin äärellä. Pikku hiljaa väki alkoi siirtyä sisätiloihin, joko kiltahuoneelle tai johonkin muualle ja järjestäjät siivosivat pihan. Vähän meinasi ärsyttää, kun ihmismassat olivat vallanneet kaikki kulkuaukot, joista jouduimme kävelemään edestakaisin, mutta huumorilla siitäkin selvittiin. Ilta jatkui vielä kiltahuoneessa, jossa vanhat tanssihitit soivat ja enemmän ja vähemmän juhlimisesta nuutuneet ihmiset joko hyppivät sohvilla tai halailivat toisiaan.
Itse lähdin jälleen melko aikaisin, sunnuntain estemestaruuksien takia. Mutta olin taas iloisempi kuin pitkään aikaan. Iloinen siitä, että opiskelen Otaniemessä. Iloinen siitä, että opiskelen AS:llä. Iloinen siitä, että lähdin mukaan kiltatoimintaan. Iloinen siitä, että pääsin tutustumaan taas uusiin ihmisiin. Iloinen siitä, että uskalsin heittäytyä tilanteeseen. Ja ennen kaikkea siitä, että meillä on oikeasti mahtavan hauskaa, aina.
keskiviikko 8. huhtikuuta 2015
Paljon pääsiäismunia
Miten niin rauhallinen ja rauhoittava juhlapyhä? Itse vietin vauhdikkaan ja tapahtumarikkaan pääsiäisen, johon kuului töitä, kavereita ja hevosia.
Oli vaikea muistaa, etteivät kaupat olekaan auki ja bussitkin liikkuu sunnuntaivuorojen mukaan, kun itse olin töissä kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaina. Oli aika rankkaa tehdä pitkän tauon jälkeen näin monta päivää tallia, mutta samalla ihanan vapauttavaa. Sitä paitsi minulla oli paras työkaveri, joten meillä oli oikein rattoisa pääsiäinen.
Lisäksi pääsin ratsastamaan kolmena päivänä, joten mikäs sen parempaa. Lyhyesti tunneista sen verran, että perjantaina Antti hyppäsi pieniä jumppatehtäviä oikein nätisti ja tunnista jäi hyvä fiilis. Sellainen, että mitä tahansa olisi voinut ylittää. Sunnuntaina odotin sitten ehkä liikaa, yritin liikaa, paineistin Anttia liikaa tai jotain, mutta hevonen tökkäsi kaikille esteille kerran ja muutenkin jouduin ratsastamaan jokaiselle esteelle varmistellen. Toki estekorkeus nousi perjantaista parikymmentä senttiä, mikä varmasti vaikuttaa myös. Oppiihan tuosta tietysti paljon enemmän, kun on pakko ratsastaa jokainen askel ja lähestyminen, mutta kovin hauskaa se ei ole. Sunnuntaina meinasin kaksi kertaa oikeasti pudotakin, toisella kerralla istuin jo kaulalla. Antti ei onneksi laskenut päätään alas. Viimeinen rata oli ihan hyvä, mutta perjantain kevyttä iloa se ei saanut aikaan. Varmaan siksikin, että haluaisin niin hypätä Simpalla tai Lassilla. Lauantaina menin puomeja Lempillä, joka oli uskomattoman hyvä. Harmitti oikein, että oli puomi tunti, koska Lempi leijaili kevyesti tehden kaiken, mitä pyysin ja olisin niin mielelläni ratsastanut koulua.
Mutta se ratsastuksesta. Hevosista lisään tähän sen verran, että sunnuntaina minun piti lähteä nopeasti tunnin jälkeen kotiin lukemaan tentteihin, mutta se ei tietenkään onnistunut. Sen sijaan istuin tunnin Simon karsinassa vain katselemassa sitä. Simppa söi heiniään rauhassa vieressä ja suurimman osan ajasta yritti syödä niitä jalkojeni alta. Meillä oli myös pitkä halihetki, josta nautimme molemmat luultavasti yhtä paljon. En vain ymmärrä, miten voin rakastaa jotain hevosta näin paljon. Ja toisaalta en ymmärrä, miten olen saanut luotua hevoseen tällaisen suhteen. Simppa on jotain, mistä olen joka päivä käsittämättömän kiitollinen. Vaikken saa sillä juuri koskaan enää ratsastaa, pelkkä sen läsnäolo saa minut aina iloiseksi.
Sunnuntai-illan vietin tallilla, mutta muina iltoina olin poikkeuksellisesti jossain muualla. Perjantaina tulin ajoissa kotiin syömään synttäriherkkuja vanhempieni kanssa. Lisäksi tein kouluhommia, mikä ei ollut niin mukavaa. Lauantaina meillä oli lukiokavereiden kanssa leffailta, ja kuten aina, hauskaa oli. Minusta on ihanaa, että pidämme lukioporukan kanssa edelleen yhteyttä. Toki suurin osa opiskelee Otaniemessä, mutta silti. Vanhat ystävät ovat aina vanhoja ystäviä, ja niistä kannattaa kyllä pitää kiinni. Maanantaina oli killan hallituksen kokous, jossa oli sitten uudempia ystäviä, joiden kanssa kokouksen jälkeen päädyttiin pelaamaan kokouksen isännöineen hallituslaisen soluhuoneen ovella beerpongia. Jotenkin tällainen toiminta kuvastaa niin hyvin Otaniemessä vallitsevaa ilmapiiriä. Kaikki ideat ovat hyviä ideoita, niin kauan kuin ketään ei vahingoiteta, lakia ei rikota ja kaikilla on hauskaa. Ja hauskaa meillä olikin. Wappufiilis alkaa nousta, joten sitä odotellessa.
Tänään pidin oman yksityisen pääsiäislomani, ei istuin kotona lukemassa tenttiin Ben&Jerry's purkin kanssa. Kovin hyvin lukeminen ei onnistunut sadan muun hoidettavan asian välissä, mutta en jaksa stressata. Uusinta on kuukauden päästä ja toisaalta kaikki kurssit menee kyllä läpi ennen valmistumista. Kunhan sen verran saa noppia keväältä, että Kela on tyytyväinen.
Wapusta puheenollen. Tenttiviikon jälkeen eli perjantaina me aloitetaan "virallisesti" Wappu 2015. Kolme viikkoa. Olen kuollut.
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
#KIK100
Pitää tulla heti kirjoittamaan, kun kaikki on vielä tuoreessa muistissa.
Lauantaina juhlittiin KIKin satasia ja niitä oli etukäteen hehkutettu pitkältä syksystä. Itse pääsin hypetykseen mukaan hallitusvuoden alussa ja edelliset kolme kuukautta Cuubis 100 on tullut esille kerran jos toisenkin. Juhlista kuultiin huhuja kuusi numeroisesta budjetista aina ilotulitukseen asti. Mitään faktojahan ei vuodettu liian aikaisin, joten juhlakansa eli jännityksessä. Kokkareiden ja pääjuhlan sijainti oli tiedossa aikaisessa vaiheessa, mutta jatkojen ja silliksen paikat pysyivät salaisuuksina ihan viime hetkille asti. Jatkopaikka itse asiassa julkaistiin vasta pääjuhlassa, mutta siitä lisää myöhemmin.
Ennen juhlaa ainakin itselläni olivat fiilikset kuin ennen vanhojen tansseja konsanaan. Kaikki yksityiskohdat oli suunniteltu viimeisen päälle, tai ainakin melkein. Ompelin AYY:n nauhasta ruusuketta vain varttia ennen lähtöä. Kokkareilla oli oikein leppoisa tunnelma, skumppa virtasi ja puheensorina täytti päälafkan (tai mikä Kandikeskus se ikinä onkaan). Kiltaporukalla otettiin kuvia ja törmäsin vanhoihin tuttuihin.
Lyhyt bussimatka Barona Areenalle täyttyi jännityksestä. Joku päätti perustaa KIK100 ryhmän Telegramiin ja sehän räjähti sitten samantien. Tuhannesta juhlavieraasta kaksisataa mahtui mukaan, mutta kun "kaikki tärkeimmät" taisivat olla kutsuttuna, ryhmä täyttyi mitä erikoisimmista kuvista illan ja yön aikana.
Muutama kuva juhlapaikalta oli vuotanut kokkareiden aikana ja tunnelma busseissa oli varsin odottava. Odotus myös palkittiin, kun lopulta pääsimme astumaan Barona Areenan jäälle: kaikkialla oli vaaleanpunaista (KIKin väri) ja todella tyylikästä. Löysimme pöytämme nopeasti ja vähitellen väki alkoi kerääntyä pöytiinsä. Meillä oli erinomainen pöytäseurue: killan nykyistä hallitusta sekä muutama muu aktiivi, esim. viime vuoden hallituksesta.
Itse juhla oli "tavallinen" vuosijuhla. Toki puheet olivat erityisen juhlavia ja ohjelma vastasi huhuttua budjettia. Ruokakin oli keskimääräistä parempaa ja niin hienon nimistä, etten edes yritä muistella mitä se oli. Alkuruokana oli jotain katkarapumössöä, oikein maukasta sellaista. Pääruokana bataattimuussia ja ylikypsää karitsaa, joka oli myös hyvää. Jälkiruokana jotain tiramisun kaltaista, hyvää sekin. Juhla eteni tavallisella kaavalla lauluineen ja muine perinteineen. Juhlan lopuksi nähtiin hieno KIK100 kollaasi ja sisäilotulitus. Perinteiset tanssit oli jätetty pois ja sen sijaan Boston Promenade laittoi juhlaväkeen liikettä. Jotkut jatkojen etkot bussikyytejä odotellessa olivat oikein mainiot, vaikkakin itse olisin mielelläni tanssinut vähän valssiakin.
Mainitsinkin jatkoista jo aiemmin. Se on ehdottomasti yksi niistä asioista, joista tullaan puhumaan vielä pitkään. Ensimmäisissä infomaileissa kehotettiin ottamaan uima-asu mukaan ja painotettiin, että uima-asu uimiseen, ei saunomiseen tai muuhunkaan vapaaehtoiseen käyttöön. Niinpä oli melko selvää, että uima-asua tarvittaisiin, mikä tarkoittaa tietysti uimista ja tähän aikaan vuodesta uimahallissa. Koska jatkopaikka oli salaisuus, sitä piti heti alkaa selvittää ja nopeasti alkoikin kiertää huhu, että jatkot pidetään Kirkkonummen uimahallissa. Tähän tulokseen päädyttiin, koska Kirkkonummen uimahallilla oli juhlissa sponsoripöytä. Ja uimahalli oli suljettuna lauantaina iltapäivästä eteenpäin "uimakilpailuiden takia". Kyseisen uimahallin paremmin tuntevien epäilyksista huolimatta aika pitkälti koko juhlakansa oli sitä mieltä, että jatkot pidetään siellä. Perjantaina meidän hallituksesta muutamat huomasivat, että Flamingo Spa on myös suljettu yksityistilaisuuden takia lauantaina. Siinä vaiheessa kävi mielessä, että meitä on jäynätty ja menemme Flamingoon, mutta koska Flamingo Spalla ei ollut pöytää, kaikki olivat varmoja Kirkkonummen uimahallista. Pääjuhlan alussa käytiin läpi käytännön juttuja ja kun päästiin jatkojen juomalipukkeisiin, juontajat olivat hetken hiljaa ja sitten maailman luokan tyyliin julistivat "Ja jatkot eivät ole Kirkkonummen uimahallissa. Vaan ... Flamigo Spassa!!" Kahdeksansataa ihmistä alkoi hurrata siinä kohtaa.
Jatkoille siirryttiin busseilla, joissa tarjoiltiin subeja ja olutta. Siitä saatiin melkein sitsit aikaan, kun bussimatka aloitettiin protestoimalla Cuubiksen perinnettä vastaan ja laulettiin Ikuisen teekkarin laulu. Melkein sitsit ne olivat, koska se pitäisi laulaa viimeisenä. Mutta me lopetimme pääjuhlan siihen bussissa ja aloitimme sitten jatkoja laulelemalla bussikuskin iloksi. Flamingossa meitä odotti vielä juustohampurilaiset, joista olin saanut etukäteen vihiä Mäkkärissä työskentelevältä ystävältäni. Hampurilaisen jälkeen piti hankkiutua eroon iltapuvusta ja juhlakampauksen koristeista ennen suihkun kautta altaaseen suuntaamista. Pojat kovasti hämmästyivät, kun en välittänyt meikin pois pesemisestä ja kampauksen kastumisesta. Mutta arkisinkin saatan lähteä kotoa lökäreissä, hiukset nutturalla ja ilman meikkiä, joten eipä hirveästi jaksanut kiinnostaa.
Ainoa ikävä puoli allasbileissä oli, että porukkamme ajautui erilleen bussimatkalla ja ilman puhelimia oli hyvin sattumanvaraista löytää tuttuja noin 500 ihmisen joukosta. Onneksi sattumaa oli matkassa runsaasti, koska tuttuja löytyi oikein hyvin. Vähän aikaa onnistuin pysymään kiltaporukassa, sitten jäin puhumaan lukiokaverini kanssa ja muut olivat sillä aikaa kadonneet ihmisjoukkoon. Pitkään en joutunut olemaan yksin, ennen kuin törmäsin kaveriini, joka oli myös kadottanut muut tuttunsa. Niinpä me kaksi yksinäistä vietimme loistavan tunnin kahdestaan. Kyseessä oli aika läheinen ystäväni lukiosta, joten oli oikeastaan ihan hauskaakin viettää aikaa pitkästä aikaa. Vaikkakin kostean illan jälkeen uima-altaassa. Ideat olivat 5/5. Jatkojen lähestyessä loppuaan, ihmiset alkoivat siirtyä pukuhuoneisiin ja busseille, itse taas törmästin yhteen kiltalaiseeni, jonka kanssa vietin hulvattoman viimeisen puoli tuntia. Hänen kanssaan en koskaan ollut suuremmin viettänyt aikaa, toki tunsimme toisemme, joten olin oikeastaan yllättynyt, miten hyvin meillä synkkasi. Meillä oli todella hauskaa. Lähinnä leikimme vesisotaa ja hän yritti saada minut veden alle. Lopulta noin 10 minuuttia ennen viimeisiä busseja lähdimme vaihtamaan vaatteet ja suuntasimme sitten Otaniemeen jajatkoille.
Jajatkot olivat vähän hiljaisemmat. Löysin sieltä yhden kaverini, mutta mitään tekemistä ei oikeastaan ollut, joten lähdimme Etnolle, josta suuntasin nopeasti kotiin nukkumaan, koska aamulla oli koulukisat.
Ehdottomasti yksi elämäni hauskimpia päiviä, ei voi muuta sanoa. Jälleen kerran olen iloinen, että olen teekkari.
Lauantaina juhlittiin KIKin satasia ja niitä oli etukäteen hehkutettu pitkältä syksystä. Itse pääsin hypetykseen mukaan hallitusvuoden alussa ja edelliset kolme kuukautta Cuubis 100 on tullut esille kerran jos toisenkin. Juhlista kuultiin huhuja kuusi numeroisesta budjetista aina ilotulitukseen asti. Mitään faktojahan ei vuodettu liian aikaisin, joten juhlakansa eli jännityksessä. Kokkareiden ja pääjuhlan sijainti oli tiedossa aikaisessa vaiheessa, mutta jatkojen ja silliksen paikat pysyivät salaisuuksina ihan viime hetkille asti. Jatkopaikka itse asiassa julkaistiin vasta pääjuhlassa, mutta siitä lisää myöhemmin.
Ennen juhlaa ainakin itselläni olivat fiilikset kuin ennen vanhojen tansseja konsanaan. Kaikki yksityiskohdat oli suunniteltu viimeisen päälle, tai ainakin melkein. Ompelin AYY:n nauhasta ruusuketta vain varttia ennen lähtöä. Kokkareilla oli oikein leppoisa tunnelma, skumppa virtasi ja puheensorina täytti päälafkan (tai mikä Kandikeskus se ikinä onkaan). Kiltaporukalla otettiin kuvia ja törmäsin vanhoihin tuttuihin.
Lyhyt bussimatka Barona Areenalle täyttyi jännityksestä. Joku päätti perustaa KIK100 ryhmän Telegramiin ja sehän räjähti sitten samantien. Tuhannesta juhlavieraasta kaksisataa mahtui mukaan, mutta kun "kaikki tärkeimmät" taisivat olla kutsuttuna, ryhmä täyttyi mitä erikoisimmista kuvista illan ja yön aikana.
Muutama kuva juhlapaikalta oli vuotanut kokkareiden aikana ja tunnelma busseissa oli varsin odottava. Odotus myös palkittiin, kun lopulta pääsimme astumaan Barona Areenan jäälle: kaikkialla oli vaaleanpunaista (KIKin väri) ja todella tyylikästä. Löysimme pöytämme nopeasti ja vähitellen väki alkoi kerääntyä pöytiinsä. Meillä oli erinomainen pöytäseurue: killan nykyistä hallitusta sekä muutama muu aktiivi, esim. viime vuoden hallituksesta.
Itse juhla oli "tavallinen" vuosijuhla. Toki puheet olivat erityisen juhlavia ja ohjelma vastasi huhuttua budjettia. Ruokakin oli keskimääräistä parempaa ja niin hienon nimistä, etten edes yritä muistella mitä se oli. Alkuruokana oli jotain katkarapumössöä, oikein maukasta sellaista. Pääruokana bataattimuussia ja ylikypsää karitsaa, joka oli myös hyvää. Jälkiruokana jotain tiramisun kaltaista, hyvää sekin. Juhla eteni tavallisella kaavalla lauluineen ja muine perinteineen. Juhlan lopuksi nähtiin hieno KIK100 kollaasi ja sisäilotulitus. Perinteiset tanssit oli jätetty pois ja sen sijaan Boston Promenade laittoi juhlaväkeen liikettä. Jotkut jatkojen etkot bussikyytejä odotellessa olivat oikein mainiot, vaikkakin itse olisin mielelläni tanssinut vähän valssiakin.
Mainitsinkin jatkoista jo aiemmin. Se on ehdottomasti yksi niistä asioista, joista tullaan puhumaan vielä pitkään. Ensimmäisissä infomaileissa kehotettiin ottamaan uima-asu mukaan ja painotettiin, että uima-asu uimiseen, ei saunomiseen tai muuhunkaan vapaaehtoiseen käyttöön. Niinpä oli melko selvää, että uima-asua tarvittaisiin, mikä tarkoittaa tietysti uimista ja tähän aikaan vuodesta uimahallissa. Koska jatkopaikka oli salaisuus, sitä piti heti alkaa selvittää ja nopeasti alkoikin kiertää huhu, että jatkot pidetään Kirkkonummen uimahallissa. Tähän tulokseen päädyttiin, koska Kirkkonummen uimahallilla oli juhlissa sponsoripöytä. Ja uimahalli oli suljettuna lauantaina iltapäivästä eteenpäin "uimakilpailuiden takia". Kyseisen uimahallin paremmin tuntevien epäilyksista huolimatta aika pitkälti koko juhlakansa oli sitä mieltä, että jatkot pidetään siellä. Perjantaina meidän hallituksesta muutamat huomasivat, että Flamingo Spa on myös suljettu yksityistilaisuuden takia lauantaina. Siinä vaiheessa kävi mielessä, että meitä on jäynätty ja menemme Flamingoon, mutta koska Flamingo Spalla ei ollut pöytää, kaikki olivat varmoja Kirkkonummen uimahallista. Pääjuhlan alussa käytiin läpi käytännön juttuja ja kun päästiin jatkojen juomalipukkeisiin, juontajat olivat hetken hiljaa ja sitten maailman luokan tyyliin julistivat "Ja jatkot eivät ole Kirkkonummen uimahallissa. Vaan ... Flamigo Spassa!!" Kahdeksansataa ihmistä alkoi hurrata siinä kohtaa.
Jatkoille siirryttiin busseilla, joissa tarjoiltiin subeja ja olutta. Siitä saatiin melkein sitsit aikaan, kun bussimatka aloitettiin protestoimalla Cuubiksen perinnettä vastaan ja laulettiin Ikuisen teekkarin laulu. Melkein sitsit ne olivat, koska se pitäisi laulaa viimeisenä. Mutta me lopetimme pääjuhlan siihen bussissa ja aloitimme sitten jatkoja laulelemalla bussikuskin iloksi. Flamingossa meitä odotti vielä juustohampurilaiset, joista olin saanut etukäteen vihiä Mäkkärissä työskentelevältä ystävältäni. Hampurilaisen jälkeen piti hankkiutua eroon iltapuvusta ja juhlakampauksen koristeista ennen suihkun kautta altaaseen suuntaamista. Pojat kovasti hämmästyivät, kun en välittänyt meikin pois pesemisestä ja kampauksen kastumisesta. Mutta arkisinkin saatan lähteä kotoa lökäreissä, hiukset nutturalla ja ilman meikkiä, joten eipä hirveästi jaksanut kiinnostaa.
Ainoa ikävä puoli allasbileissä oli, että porukkamme ajautui erilleen bussimatkalla ja ilman puhelimia oli hyvin sattumanvaraista löytää tuttuja noin 500 ihmisen joukosta. Onneksi sattumaa oli matkassa runsaasti, koska tuttuja löytyi oikein hyvin. Vähän aikaa onnistuin pysymään kiltaporukassa, sitten jäin puhumaan lukiokaverini kanssa ja muut olivat sillä aikaa kadonneet ihmisjoukkoon. Pitkään en joutunut olemaan yksin, ennen kuin törmäsin kaveriini, joka oli myös kadottanut muut tuttunsa. Niinpä me kaksi yksinäistä vietimme loistavan tunnin kahdestaan. Kyseessä oli aika läheinen ystäväni lukiosta, joten oli oikeastaan ihan hauskaakin viettää aikaa pitkästä aikaa. Vaikkakin kostean illan jälkeen uima-altaassa. Ideat olivat 5/5. Jatkojen lähestyessä loppuaan, ihmiset alkoivat siirtyä pukuhuoneisiin ja busseille, itse taas törmästin yhteen kiltalaiseeni, jonka kanssa vietin hulvattoman viimeisen puoli tuntia. Hänen kanssaan en koskaan ollut suuremmin viettänyt aikaa, toki tunsimme toisemme, joten olin oikeastaan yllättynyt, miten hyvin meillä synkkasi. Meillä oli todella hauskaa. Lähinnä leikimme vesisotaa ja hän yritti saada minut veden alle. Lopulta noin 10 minuuttia ennen viimeisiä busseja lähdimme vaihtamaan vaatteet ja suuntasimme sitten Otaniemeen jajatkoille.
Jajatkot olivat vähän hiljaisemmat. Löysin sieltä yhden kaverini, mutta mitään tekemistä ei oikeastaan ollut, joten lähdimme Etnolle, josta suuntasin nopeasti kotiin nukkumaan, koska aamulla oli koulukisat.
Ehdottomasti yksi elämäni hauskimpia päiviä, ei voi muuta sanoa. Jälleen kerran olen iloinen, että olen teekkari.
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
Pitkiä pellavia
Tänään oli perinteinen Laskiaisrieha Ullanlinnanmäellä. Viime vuonna lähdin sinne vähän ajatuksella, että kai siellä pitää käydä katsomassa. Tänä vuonna tiesin, että tapahtuma on hauska ja lähdinkin sinne innoissani.
Tänä vuonna teimme killan kanssa ajokin mäenlaskukisaan. Perinteinen säädetty ajokki, jossa oli kannustuspaketissa tulleet minisukset kiinnitettynä vaihtolavaan, reunoille ruuvattiin autonrenkaat koristeeksi ja päälle kaksi työtuolin penkkiä. "Tein itse ja säästin" on todella tyypillistä kaikelle AS:n tekemiselle. Toisaalta killassa on säätökulttuuri, jonka hengessä näitä asioita tehdään. Koko rinne oli järkyttävän jäinen ja oikeasti pelkäsin hetken, ettei lasku pääty hyvin. Lopulta mäenlaskuväline ei päässyt edes maaliviivan yli, koska kitka oli liian suuri. Ajokki ei edes päätynyt etuperin rinnettä alas, koska jossain kohtaa oli pientä ongelmaa ja ajokki hakeutui aina takaperin. Pääasia oli kuitenkin, että kuskit pääsivät alas yhtenä kappaleena.
Me muutkin päädyimme laskemaan mäkeä. Vähän jännitti lähteä jäiseen mäkeen, mutta liukuri on huomattavasti pulkkaa hallittavampi laskuväline. Ensimmäisellä kerralla piti kokeilla letkaa, joka toimikin puoleen väliin rinnettä ihan hyvin. Tosin vauhti oli sellainen, että heikompaa hirvittäisi ja itsekin vaan hengittelin, koska edessä oli melko paljon ihmisiä pehmusteena, jos johonkin olisi törmätty. Puolessa välissä rinnettä alkuletkan pulkat joutuivat hidastamaan toisen laskijan väistämiseksi. Siinä kohdassa me liukureilla laskeneet sitten ajauduimme rinnalle ja koko letka oli linkussa. Onneksi siinä kohtaa tajuttiin jokainen päästää irti ja pääsimme turvallisesti mäen alle. Aika hurjaahan se meno oli, joten oli pakko laskea useamman kerran. Kertaakaan ei kyllä päästy alas samassa muodostelmassa kuin lähdettiin, mutta hauskaa oli silti. Ilta jatkui sitten vielä pizzan kautta vähän jatkoille ja siinä kohtaa kun muut suuntasivat Gravitaatioon, itse lähdin lukemaan todennäköisyyslaskentaa.
Varmasti monessa muussakin porukassa tuolla olisi ollut hauskaa, mutta kyllä silti olen taas kerran iloinen opiskelupaikastani. Violetti on hyvä väri.
Jouduin kyllä illalla selvittelemään päätäni. Ihminen, jonka kanssa luulin, että olisi ollut jotain enemmän käyttäytyikin tänään niin, että oli selvää, että olin tulkinnut väärin jonkin asian. Mitäänhän ei tapahtunut, mutta ei se silti kivaa ole. No, ei auta kuin jatkaa elämää, näitä tulee ja menee ja onneksi tässä kohtaa tuli selväksi, jotta a) asiasta ei tullut isompaa tai b) se ei vaikuta kehenkään muuhun.
Stay positive!
Tänä vuonna teimme killan kanssa ajokin mäenlaskukisaan. Perinteinen säädetty ajokki, jossa oli kannustuspaketissa tulleet minisukset kiinnitettynä vaihtolavaan, reunoille ruuvattiin autonrenkaat koristeeksi ja päälle kaksi työtuolin penkkiä. "Tein itse ja säästin" on todella tyypillistä kaikelle AS:n tekemiselle. Toisaalta killassa on säätökulttuuri, jonka hengessä näitä asioita tehdään. Koko rinne oli järkyttävän jäinen ja oikeasti pelkäsin hetken, ettei lasku pääty hyvin. Lopulta mäenlaskuväline ei päässyt edes maaliviivan yli, koska kitka oli liian suuri. Ajokki ei edes päätynyt etuperin rinnettä alas, koska jossain kohtaa oli pientä ongelmaa ja ajokki hakeutui aina takaperin. Pääasia oli kuitenkin, että kuskit pääsivät alas yhtenä kappaleena.
Me muutkin päädyimme laskemaan mäkeä. Vähän jännitti lähteä jäiseen mäkeen, mutta liukuri on huomattavasti pulkkaa hallittavampi laskuväline. Ensimmäisellä kerralla piti kokeilla letkaa, joka toimikin puoleen väliin rinnettä ihan hyvin. Tosin vauhti oli sellainen, että heikompaa hirvittäisi ja itsekin vaan hengittelin, koska edessä oli melko paljon ihmisiä pehmusteena, jos johonkin olisi törmätty. Puolessa välissä rinnettä alkuletkan pulkat joutuivat hidastamaan toisen laskijan väistämiseksi. Siinä kohdassa me liukureilla laskeneet sitten ajauduimme rinnalle ja koko letka oli linkussa. Onneksi siinä kohtaa tajuttiin jokainen päästää irti ja pääsimme turvallisesti mäen alle. Aika hurjaahan se meno oli, joten oli pakko laskea useamman kerran. Kertaakaan ei kyllä päästy alas samassa muodostelmassa kuin lähdettiin, mutta hauskaa oli silti. Ilta jatkui sitten vielä pizzan kautta vähän jatkoille ja siinä kohtaa kun muut suuntasivat Gravitaatioon, itse lähdin lukemaan todennäköisyyslaskentaa.
Varmasti monessa muussakin porukassa tuolla olisi ollut hauskaa, mutta kyllä silti olen taas kerran iloinen opiskelupaikastani. Violetti on hyvä väri.
Jouduin kyllä illalla selvittelemään päätäni. Ihminen, jonka kanssa luulin, että olisi ollut jotain enemmän käyttäytyikin tänään niin, että oli selvää, että olin tulkinnut väärin jonkin asian. Mitäänhän ei tapahtunut, mutta ei se silti kivaa ole. No, ei auta kuin jatkaa elämää, näitä tulee ja menee ja onneksi tässä kohtaa tuli selväksi, jotta a) asiasta ei tullut isompaa tai b) se ei vaikuta kehenkään muuhun.
Stay positive!
tiistai 17. helmikuuta 2015
Askel eteenpäin
Minulla on jo pitkään ollut pieni laskukausi ratsastuksessa. Olen toki käynyt tallilla ja ratsastanut, hoitanut hevosia ja tehnyt töitä. Mutta olen joutunut potkimaan itseäni siihen. Olen joutunut pakottamaan itseni tallille, hoitamaan hevoset, ratsastamaan, tekemään työt. Kaikesta on puuttunut ilo ja halu tehdä niitä asioita. En tiedä oikein itsekään mistä se johtuu, motivaatio on niin jännittävä asia. Mutta pienen pienet asiat johtavat toisiin, jotka johtavat taas eteenpäin ja eteenpäin ja lopulta vallinneeseen tilanteeseen.
Helmikuun alun kisoista lähtien olen kuitenkin pikku hiljaa alkanut taas nauttia ratsastamisesta ja hevosten kanssa olemisesta. Ehkä sen takia, etten tee töitä koko aikaa, ehkä sen takia, että olen ehtinyt viettää aikaa hevosten kanssa. Ehkä sen takia, että olen muuten vain saanut mieleni järjestettyä. Joka tapauksessa suunta on positiivinen, mistä olen iloinen.
Sunnuntaina onnistuin vaihtamaan ratsukseni Ginan. Ihanan tamman, johon rakastuin jo puolitoista vuotta sitten, kun ratsastin sillä ensimmäistä kertaa. Nyt en ollut ratsastanut sillä yli kuukauteen, mikä on pitkä aika ja minulla oli palava halu päästä sen selkään. Kun lopulta sain sen junailtua sunnuntain tunnille ja tuntikin oli onnistunut, olin iloinen. Gina liikkui hyvin ja katsomossa istunut ystäväni kysyikin, tuntuiko se hyvältä. Vastasin vain hymyllä ja hän totesi, että siltä se näyttääkin.
Tänään (tai siis eilen, maanantaina) olin aamulla estevalmennuksessa ja pienen arvuuttelun jälkeen sain mennä senkin Ginalla. Gina ei ollut hypännyt joulun jälkeen ja se kävikin ylikierroksilla silkasta hyppäämisen riemusta. Onnistuin itse ratsastamaan hyvin ja Ginakin malttoi kuunnella hetken intoilun jälkeen hienosti, joten tunti oli vallan onnistunut. Valmentajanikin kysyi, oliko kiva päästä pitkästä aikaa ratsastamaan Ginalla. Ja olihan se. Lopulta en voinu kuin nauraa, kun Gina olisi niin kovasti halunnut mennä, ettei se enää malttanut kävellä vaan tanssi eteenpäin pientä ravia. Tunnin jälkeen pitkästä aikaa olin oikeasti iloinen. Tiedän, että ylä- ja alamäet kuuluvat lajiin (kuin lajiin itse asiassa) ja viimeinen vuosi oli käsittämättömän hyvä, joten en siinä mielessä yhtään ihmettele asiaa. Mutta on se silti kiva voida nauttia siitä mitä tekee.
Kaiken hyvän lisäksi kävin vielä sunnuntaina maastossa Lillin kanssa ja se oli sanalla sanoen ihanaa. Rentouttavaa, rauhallista, pieni pakkanen, vähän lunta, iloinen hevonen ja ei kiire mihinkään. Onneksi kohta on taas sen verran valoisaa, että iltaisinkin voi ihan hyvin lähteä kävelemään maastoon, sitä odotellessa.
Kyllä tämä tästä, uskon että kun saan opiskelut, kiltahommat, seuran asiat, hevosten hoitamisen ja ratsastamisen tasapainotettua oikein, kaikki on taas paljon mukavampaa.
Helmikuun alun kisoista lähtien olen kuitenkin pikku hiljaa alkanut taas nauttia ratsastamisesta ja hevosten kanssa olemisesta. Ehkä sen takia, etten tee töitä koko aikaa, ehkä sen takia, että olen ehtinyt viettää aikaa hevosten kanssa. Ehkä sen takia, että olen muuten vain saanut mieleni järjestettyä. Joka tapauksessa suunta on positiivinen, mistä olen iloinen.
Sunnuntaina onnistuin vaihtamaan ratsukseni Ginan. Ihanan tamman, johon rakastuin jo puolitoista vuotta sitten, kun ratsastin sillä ensimmäistä kertaa. Nyt en ollut ratsastanut sillä yli kuukauteen, mikä on pitkä aika ja minulla oli palava halu päästä sen selkään. Kun lopulta sain sen junailtua sunnuntain tunnille ja tuntikin oli onnistunut, olin iloinen. Gina liikkui hyvin ja katsomossa istunut ystäväni kysyikin, tuntuiko se hyvältä. Vastasin vain hymyllä ja hän totesi, että siltä se näyttääkin.
Tänään (tai siis eilen, maanantaina) olin aamulla estevalmennuksessa ja pienen arvuuttelun jälkeen sain mennä senkin Ginalla. Gina ei ollut hypännyt joulun jälkeen ja se kävikin ylikierroksilla silkasta hyppäämisen riemusta. Onnistuin itse ratsastamaan hyvin ja Ginakin malttoi kuunnella hetken intoilun jälkeen hienosti, joten tunti oli vallan onnistunut. Valmentajanikin kysyi, oliko kiva päästä pitkästä aikaa ratsastamaan Ginalla. Ja olihan se. Lopulta en voinu kuin nauraa, kun Gina olisi niin kovasti halunnut mennä, ettei se enää malttanut kävellä vaan tanssi eteenpäin pientä ravia. Tunnin jälkeen pitkästä aikaa olin oikeasti iloinen. Tiedän, että ylä- ja alamäet kuuluvat lajiin (kuin lajiin itse asiassa) ja viimeinen vuosi oli käsittämättömän hyvä, joten en siinä mielessä yhtään ihmettele asiaa. Mutta on se silti kiva voida nauttia siitä mitä tekee.
Kaiken hyvän lisäksi kävin vielä sunnuntaina maastossa Lillin kanssa ja se oli sanalla sanoen ihanaa. Rentouttavaa, rauhallista, pieni pakkanen, vähän lunta, iloinen hevonen ja ei kiire mihinkään. Onneksi kohta on taas sen verran valoisaa, että iltaisinkin voi ihan hyvin lähteä kävelemään maastoon, sitä odotellessa.
Kyllä tämä tästä, uskon että kun saan opiskelut, kiltahommat, seuran asiat, hevosten hoitamisen ja ratsastamisen tasapainotettua oikein, kaikki on taas paljon mukavampaa.
perjantai 6. helmikuuta 2015
If life gives you lemons, make lemonade
Koska elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja jos onkin niin kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä. Siksi tännekin tulee joskus kirjoitettua jotain vähemmän mukavia asioita. En kuitenkaan halunnut tehdä niille tunnistetta "valitukset" tai "huonot asiat" tai muuta vastaavaa. Sitten mietin otsikon lausetta, joka on mielestäni todella osuva. Saatan joskus itsekin syyllistyä pessimismiin, yleensä ollessani yksin tai omia asioitani koskien, mutta useimmiten pyrin olemaan optimistinen ja näkemään valoisan puolen jokaisesta asiasta. Ainakin muiden kanssa puhuessani. Siksi lausahdus "if life gives your lemons, make lemonade" on mielestäni niin hieno. Jokaisessa asiassa on positiivinenkin puoli, jos sen vain haluaa löytää.
Siksipä ne elämän pienet piikit tai karikot löytyvät tunnisteen "sitruunoita" alta.
Siksipä ne elämän pienet piikit tai karikot löytyvät tunnisteen "sitruunoita" alta.
torstai 5. helmikuuta 2015
JäJä
Eilen oli opiskelijatapahtuma, joka kokosi yhteen kaikki Otaniemen kiltojen hallitukset ja muutaman AYY:n alaisen toimikunnan jäsenet. Ideana oli kiertää päivä rasteilla toimikuntien kanssa ja illalla kaikki kokoontuivat sitsaamaan Smökkiin.
Itse kuulun Hyvinvointitoimikuntaan, lyhyemmin HvTMK:seen. Toimikunnat ovat siitä hauskoja, että niihin kootaan kaikista killoista saman asian parissa työskentelevät hallituslaiset tai toimihenkilöt. HvTMK on yksi laajimmista toimikunnista, koska sen edustajat eivät ole niin selkeästi määriteltyjä kuin vaikka Fuksitoimikunnan jäsenet (joita ovat kaikkien kiltojen fuksikapteenit). Toimikunnissa pääsee myös tutustumaan uusiin ihmisiin ja sitä kautta ehkä muihin kiltoihin vähän paremmin. Meillä oli oikein hauska päivä ja sain luotua uusia suhteita.
Illalla sitsasimme aikakaudet teemalla ja meidän piti pukeutua barokki-teemaisesti. Ei mikään ihan helppo teema, mutta satuin löytämään tätini vanhan iltapuvun, joka meni teemaan täydellisesti ja asuni oli sillä hoidettu. Joskin se oli myös hyvin epäkäytännöllinen JäJän sitseillä, koska ne eivät todellakaan ole rauhalliset ja tyylikkäät sitsit. Mutta kaikilla oli hauskaa ja näin paljon tuttuja, esimerkiksi lukioajoilta, joten en voi olla kuin tyytyväinen.
Sitsien jälkeen meno oli ensin todella riehakasta ja sitten kaikki vain poistuivat paikalta, joten AS:n porukka suuntasi killan varastolle pelaamaan beerpongia. Varastojatkot on ilmeisesti melko yleinen tapa jatkaa iltaa, koska jossain kohtaa yötä varmaankin kaikki viihteellä olleet killistit olivat ainakin käyneet pyörähtämässä varastolla ja pelanneet pelin tai kaksi. Itsekin pelasin muutaman pelin ja onnistuin heittämään jopa kaksi käsittämätöntä heittoa, jossa pallo kimposi mukin reunasta viereiseen oveen ja siitä mukiin.
Illan päätteeksi kirjoitin Twitteriin:
"True gentleman never leaves lady in trouble." Happy to have at least one gentleman in my life :) #modernprince
Olin erittäin otettu ja iloinen, kun yksi herrasmies lähti kanssani samaan aikaan varastolta ja todettuaan etten pääsisi ballerinoillani kotiin asti, hän lähti saattamaan minua. Lämpimien kiitosten ja hyvän yön toivotusten jälkeen saatoin käydä iloisena nukkumaan.
PS. Onnistuin heräämään tänä aamuna laskareihin kahdeksaksi ja näytin pojille ;)
Itse kuulun Hyvinvointitoimikuntaan, lyhyemmin HvTMK:seen. Toimikunnat ovat siitä hauskoja, että niihin kootaan kaikista killoista saman asian parissa työskentelevät hallituslaiset tai toimihenkilöt. HvTMK on yksi laajimmista toimikunnista, koska sen edustajat eivät ole niin selkeästi määriteltyjä kuin vaikka Fuksitoimikunnan jäsenet (joita ovat kaikkien kiltojen fuksikapteenit). Toimikunnissa pääsee myös tutustumaan uusiin ihmisiin ja sitä kautta ehkä muihin kiltoihin vähän paremmin. Meillä oli oikein hauska päivä ja sain luotua uusia suhteita.
Illalla sitsasimme aikakaudet teemalla ja meidän piti pukeutua barokki-teemaisesti. Ei mikään ihan helppo teema, mutta satuin löytämään tätini vanhan iltapuvun, joka meni teemaan täydellisesti ja asuni oli sillä hoidettu. Joskin se oli myös hyvin epäkäytännöllinen JäJän sitseillä, koska ne eivät todellakaan ole rauhalliset ja tyylikkäät sitsit. Mutta kaikilla oli hauskaa ja näin paljon tuttuja, esimerkiksi lukioajoilta, joten en voi olla kuin tyytyväinen.
Sitsien jälkeen meno oli ensin todella riehakasta ja sitten kaikki vain poistuivat paikalta, joten AS:n porukka suuntasi killan varastolle pelaamaan beerpongia. Varastojatkot on ilmeisesti melko yleinen tapa jatkaa iltaa, koska jossain kohtaa yötä varmaankin kaikki viihteellä olleet killistit olivat ainakin käyneet pyörähtämässä varastolla ja pelanneet pelin tai kaksi. Itsekin pelasin muutaman pelin ja onnistuin heittämään jopa kaksi käsittämätöntä heittoa, jossa pallo kimposi mukin reunasta viereiseen oveen ja siitä mukiin.
Illan päätteeksi kirjoitin Twitteriin:
"True gentleman never leaves lady in trouble." Happy to have at least one gentleman in my life :) #modernprince
Olin erittäin otettu ja iloinen, kun yksi herrasmies lähti kanssani samaan aikaan varastolta ja todettuaan etten pääsisi ballerinoillani kotiin asti, hän lähti saattamaan minua. Lämpimien kiitosten ja hyvän yön toivotusten jälkeen saatoin käydä iloisena nukkumaan.
PS. Onnistuin heräämään tänä aamuna laskareihin kahdeksaksi ja näytin pojille ;)
keskiviikko 4. helmikuuta 2015
Nostalgiaa
Tein vähän aikaa sitten Spotify-tilin ja olen sen jälkeen yrittänyt luoda soittolistoja. Suurin ongelma on se, että yritän tehdä jokaiselle biisille oman listan samalla kuin ajatuksenani on luoda ennemmin vähän isoja listoja kuin paljon pieniä listoja.
Yksi näistä listoista, jotka meinaavat tuhota ideologiani, on nostalgia-lista. Se on täynnä biisejä, jotka voisi laittaa myös hyvän mielen musiikkia tai stressi tai let's dance -listoille. Siltikään ne eivät kuulu sinne. Kyllä, ne saattavat tuoda joltain mainitsemaltani listalta haluttua tunnetta, mutta eri syystä kuin muut listan biisit.
Nostalgia-lista on täynnä biisejä, joilla on tarina. Siellä on biisejä lukiossa tehdyistä musikaaleista, kuoron laulamia kappaleita, vanhaa elokuvamusiikkia ja paljon muuta. Jokaiseen kappaleeseen liittyy tarina ja se tarina on se, joka tuo tunteet pintaan.
Yleensä päällimmäisenä on ilo ja kiitollisuus. Ensimerkiksi lukiossa musikaaleja tehdessä meillä oli aina käsittämättömän hauskaa. Kuoron kanssa esitettyihin biiseihin liittyy aina ilo siitä, että esitys meni hyvin. Toisaalta kuoroporukka oli tiivis ja läheinen, joten sekin tuo oman hyvän muistonsa biiseihin. Yhteistä kaikille kappaleille on se, että niistä tulee esille muistoja hyvistä hetkistä, joista olen kiitollinen ja joita haluan muistella.
Nostalgia on muuten jännittävä asia. Se on samalla puhdasta iloa ja viiltävää haikeutta. Iloa siitä, että on saanut kokea jotain hienoa ja samalla haikeutta siitä, että asia on enää muisto. Mutta kuten sanotaan: vanhan loppu on uuden alku
Yksi näistä listoista, jotka meinaavat tuhota ideologiani, on nostalgia-lista. Se on täynnä biisejä, jotka voisi laittaa myös hyvän mielen musiikkia tai stressi tai let's dance -listoille. Siltikään ne eivät kuulu sinne. Kyllä, ne saattavat tuoda joltain mainitsemaltani listalta haluttua tunnetta, mutta eri syystä kuin muut listan biisit.
Nostalgia-lista on täynnä biisejä, joilla on tarina. Siellä on biisejä lukiossa tehdyistä musikaaleista, kuoron laulamia kappaleita, vanhaa elokuvamusiikkia ja paljon muuta. Jokaiseen kappaleeseen liittyy tarina ja se tarina on se, joka tuo tunteet pintaan.
Yleensä päällimmäisenä on ilo ja kiitollisuus. Ensimerkiksi lukiossa musikaaleja tehdessä meillä oli aina käsittämättömän hauskaa. Kuoron kanssa esitettyihin biiseihin liittyy aina ilo siitä, että esitys meni hyvin. Toisaalta kuoroporukka oli tiivis ja läheinen, joten sekin tuo oman hyvän muistonsa biiseihin. Yhteistä kaikille kappaleille on se, että niistä tulee esille muistoja hyvistä hetkistä, joista olen kiitollinen ja joita haluan muistella.
Nostalgia on muuten jännittävä asia. Se on samalla puhdasta iloa ja viiltävää haikeutta. Iloa siitä, että on saanut kokea jotain hienoa ja samalla haikeutta siitä, että asia on enää muisto. Mutta kuten sanotaan: vanhan loppu on uuden alku
Kerrankin ajoissa
Yritän nyt vihdoin ehtiä kirjoittaa sen muutaman lauseen joka päivä, jotta saisin päivän positiiviset hetket kirjattua ylös. Ehkä jonain päivänä saisin tänne myös tekstin lisäksi kuvia, saa nähdä.
Tänään kuitenkin iloitsin siitä, että olen kerrankin koulutehtävien kanssa ajoissa. Meillä on koneenrakennustekniikan kurssi, johon kuuluu 3D-mallinnusta. Yleensä kaikilla kursseilla on palautusajat sovittavissa deadline-viikon aikana, mikäli se oikea palautusaika ei jostain syystä sovi. Tällä kurssilla on kuitenkin tosi painokkaasti tehty selväksi, että työt palautetaan vain ja ainoastaan omaan harjoitusryhmään. Seuraavina kahtena tiistaina minulla on kuitenkin menoa, joten jouduin aikatauluttamaan tehtävät uudestaan. Onnistuinkin tällä viikolla palauttamaan sekä tämän että ensi viikon tehtävät. Nyt voin tehdä kahden viikon päästä palautettavaa työtä yrittää selvittää, voisinko palauttaa sen ensi viikolla johonkin muuhun aikaan. Mutta vaikkei se onnistuisi, onnistuin silti hoitamaan ensi viikon tehtävän jo nyt pois alta.
Vietin oikeastaan koko päivän 3D-mallinnuksen parissa, lukuunottamatta lyhyttä lounastaukoa. Siinä kävellessäni syömään, muistelin sitä, kun viime keväänä mietin, mitä tapahtuu kun vuosikurssin opiskelukuviot alkavat erota, eivätkä kaikki enää kuljekkaan luennolta toiselle yhdessä. Mietin sitä, syönkö sen jälkeen joka päivä yksin sen lisäksi, että istun luennoilla yksin. Lounaalle kävellessäni tämä pelko yhtäkkiä muistui mieleeni ja hymyillen saatoin todeta, ettei näin ole käynyt. Sen sijaan kavereista on tullut läheisempiä ja olen myös saanut vanhemmista killisteistä kavereita hyvän päivän tuttujen sijaan.
Ainoa pieni harmittava asia tänään oli, kun tajusin oikeasti, että yksi viime vuoden läheisimmistä ihmissuhteistani on selvästi lopullisesti rikki, kun hän ei edes moikannut, vaikka tuli melkein viereeni tekemään töitä. Olen siitä surullinen, koska kyseessä oli tai on ihminen, jonka kanssa minulla oli aina hauskaa ja jonka kanssa oli helppo jutella. Mutta jos suhteelta haluaa eri asioita, sen ylläpitäminen voi olla vaikeaa. Toivoin silti, että näin pitkälle ignooramisessa ei olisi menty. Mutta se ei ole minun valintani eikä minun vallassani, joten ei auta kuin antaa asian olla. Onneksi yliopistolla on paljon ihania ihmisiä.
Tänään kuitenkin iloitsin siitä, että olen kerrankin koulutehtävien kanssa ajoissa. Meillä on koneenrakennustekniikan kurssi, johon kuuluu 3D-mallinnusta. Yleensä kaikilla kursseilla on palautusajat sovittavissa deadline-viikon aikana, mikäli se oikea palautusaika ei jostain syystä sovi. Tällä kurssilla on kuitenkin tosi painokkaasti tehty selväksi, että työt palautetaan vain ja ainoastaan omaan harjoitusryhmään. Seuraavina kahtena tiistaina minulla on kuitenkin menoa, joten jouduin aikatauluttamaan tehtävät uudestaan. Onnistuinkin tällä viikolla palauttamaan sekä tämän että ensi viikon tehtävät. Nyt voin tehdä kahden viikon päästä palautettavaa työtä yrittää selvittää, voisinko palauttaa sen ensi viikolla johonkin muuhun aikaan. Mutta vaikkei se onnistuisi, onnistuin silti hoitamaan ensi viikon tehtävän jo nyt pois alta.
Vietin oikeastaan koko päivän 3D-mallinnuksen parissa, lukuunottamatta lyhyttä lounastaukoa. Siinä kävellessäni syömään, muistelin sitä, kun viime keväänä mietin, mitä tapahtuu kun vuosikurssin opiskelukuviot alkavat erota, eivätkä kaikki enää kuljekkaan luennolta toiselle yhdessä. Mietin sitä, syönkö sen jälkeen joka päivä yksin sen lisäksi, että istun luennoilla yksin. Lounaalle kävellessäni tämä pelko yhtäkkiä muistui mieleeni ja hymyillen saatoin todeta, ettei näin ole käynyt. Sen sijaan kavereista on tullut läheisempiä ja olen myös saanut vanhemmista killisteistä kavereita hyvän päivän tuttujen sijaan.
Ainoa pieni harmittava asia tänään oli, kun tajusin oikeasti, että yksi viime vuoden läheisimmistä ihmissuhteistani on selvästi lopullisesti rikki, kun hän ei edes moikannut, vaikka tuli melkein viereeni tekemään töitä. Olen siitä surullinen, koska kyseessä oli tai on ihminen, jonka kanssa minulla oli aina hauskaa ja jonka kanssa oli helppo jutella. Mutta jos suhteelta haluaa eri asioita, sen ylläpitäminen voi olla vaikeaa. Toivoin silti, että näin pitkälle ignooramisessa ei olisi menty. Mutta se ei ole minun valintani eikä minun vallassani, joten ei auta kuin antaa asian olla. Onneksi yliopistolla on paljon ihania ihmisiä.
maanantai 2. helmikuuta 2015
Yritys hyvä kymmenen
Yritätte tehdä tärkeää ryhmätyötä. Aikataulu painaa päälle ja jotain pitäisi saada valmiiksi. Työn keskeyttää kerta toisensa jälkeen joku tai jokin ja kello käy. Kuulostaako tutulta?
Täytyy myöntää, että normaalisti tai ainakin ennen olisin hermostunut, ollut se, joka käskyttää muita. En tiedä, olinko tänään vain liian väsynyt vai enkö muuten vain stressaa niin helposti, mutta meillä oli järjettömän hauskaa.
Työhetki oli oikeasti katastrofi jo ennen alkamistaan. Päätimme mennä kiltahuoneellemme, jossa todistetusti on melko mahdotonta saada mitään järkevää aikaiseksi. Tehtävän teon sijaan aloitimme muokkaamalla kuvia Paintilla. Jo se kertonee tarpeeksi tekemisen laadusta ja hyödyllisyydestä. Kun lopulta pääasimme aloittamaan työtä, joka toinen minuutti joku tuli keskeyttämään tai joku meistä kiinnitti huomiota johonkin epäoleelliseen. Alkuun se ei häirinnyt ketään, mutta muutamien kertojen jälkeen jokainen vuorollaan huomautti, ettei työ edennyt. Sehän ei tietenkään vaikuttanut keskittymiseen mitenkään, ainakaan positiivisesti. Sen jälkeen alkoi pelleily, jotta olisimme päässeet häiriötekijöistä eroon. Ei sekään auttanut, mutta ainakin meillä oli kauhean hauskaa.
Olen aina ollut kova stressaamaan ja pientä perfektionismiakin on ollut havaittavissa. Viime aikoina olen huomannut olevani rennompi ja nauttivani useammin siitä hetkestä. Tosin usein se johtaa siihen, että myöhemmin on sitten kiire, mutta väitän, että elämä on silti hauskempaa näin. Sitä paitsi, kukaan ei halua sitä niuhottajan leimaa.
Saimmeko me lopulta työn tehtyä? Emme, jaoin sen Drivessa kaikille ja katsotaan mitä saadaan valmiiksi ennen deadlinea. Harmittaako? Ei, olen taas kerran iloinen siitä, että pääsin opiskelemaan AS:lle.
Täytyy myöntää, että normaalisti tai ainakin ennen olisin hermostunut, ollut se, joka käskyttää muita. En tiedä, olinko tänään vain liian väsynyt vai enkö muuten vain stressaa niin helposti, mutta meillä oli järjettömän hauskaa.
Työhetki oli oikeasti katastrofi jo ennen alkamistaan. Päätimme mennä kiltahuoneellemme, jossa todistetusti on melko mahdotonta saada mitään järkevää aikaiseksi. Tehtävän teon sijaan aloitimme muokkaamalla kuvia Paintilla. Jo se kertonee tarpeeksi tekemisen laadusta ja hyödyllisyydestä. Kun lopulta pääasimme aloittamaan työtä, joka toinen minuutti joku tuli keskeyttämään tai joku meistä kiinnitti huomiota johonkin epäoleelliseen. Alkuun se ei häirinnyt ketään, mutta muutamien kertojen jälkeen jokainen vuorollaan huomautti, ettei työ edennyt. Sehän ei tietenkään vaikuttanut keskittymiseen mitenkään, ainakaan positiivisesti. Sen jälkeen alkoi pelleily, jotta olisimme päässeet häiriötekijöistä eroon. Ei sekään auttanut, mutta ainakin meillä oli kauhean hauskaa.
Olen aina ollut kova stressaamaan ja pientä perfektionismiakin on ollut havaittavissa. Viime aikoina olen huomannut olevani rennompi ja nauttivani useammin siitä hetkestä. Tosin usein se johtaa siihen, että myöhemmin on sitten kiire, mutta väitän, että elämä on silti hauskempaa näin. Sitä paitsi, kukaan ei halua sitä niuhottajan leimaa.
Saimmeko me lopulta työn tehtyä? Emme, jaoin sen Drivessa kaikille ja katsotaan mitä saadaan valmiiksi ennen deadlinea. Harmittaako? Ei, olen taas kerran iloinen siitä, että pääsin opiskelemaan AS:lle.
maanantai 19. tammikuuta 2015
Oikea päätös
Oli yksi tiistainen ilta lokakuussa, kun päätin kirjoittaa lyhyen tekstipätkän. Olin miettinyt sitä melkein kaksi viikkoa, mutta edellisellä viikolla olin saanut vähän lisää rohkaisua ja maanantaina viimeisen sysäyksen. Se tekstipätkä muutti tämän vuoden suunnitelmani, tai oikeastaan loi ne. Hain killan hallitukseen kulttuurimestariksi. Kaksi päivää myöhemmin oli vaalikokous. Jännitin ihan hirveästi, vaikken tiennyt miksi. En ollut edes varma, oliko hakeminen hallitukseen ihan viisasta. Etukäteen vastaehdokastani oli tunnuttu hehkuttavan varsinkin phuksien keskuudessa ja eniten pelkäsinkin varmaan sitä tunnetta, jos en olisi toivottu. Pelkoni ei toteutunut ja lopulta äänestys ei ollut edes tiukka, kun eroa oli melkein 30 ääntä.
Välissä melkein jo kaduin asiaa. En tiennyt, miten saisin ajan riittämään, miten ehtisin kaiken, miten osaisin kaiken. Mutta nyt olen asiasta iloisempi kuin pitkään aikaan mistään muusta. Onneksi kirjoitin sen hakemuksen silloin. Onneksi jännitin vaalikokousta. Onneksi, onneksi tulin valituksi! Ja miksikö? Koska tätä vuotta on kulunut täsmälleen 18 päivää. Niistä päivistä olen viettänyt yhdeksänä aikaa killan tapahtumissa, sisältäen kahden päivän hallitusvaihdon ja risteilyn. Ja ne yhdeksän päivää ovat olleet aivan käsittämättömän hauskoja, ihania, hienoja ja upeita päiviä. Toden sanoakseni, en malta odottaa loppuvuotta.
Muutama sana hallitusvaihdosta vielä. Se on asioita, joita ei kuulu liikaa levitellä. Voin silti jotain kirjoittaa ylös. Ensiksikin se kaikki vaiva, mitä vaihdon eteen nähdään. Vanha hallitus järjestää koko jutun ja meille oli kehitelty oikein tarina, jonka teeman mukaisesti olimmekin pukeutuneet rock-bändiksi. Joskus on hauska irrottautua omasta roolistaan ja tehdä jotain vähän erilaista. Vaihtopäivä edusti minulle juuri sitä. Samalla se luo tiiviin ryhmähengen ja kun heti aluksi näkee kaikki muutenkin kuin siistin tyylikkäinä kokouksissa, voi todella olla oma itsensä. Toisekseen, kukapa ei haluaisi olla suorittamassa toinen toistaan hauskempia tai hullumpia tehtäviä kaveriporukalla. Itse en ainakaan jättäisi välistä ikinä, kun sellainen vaan on mahdollista. Meillä joka tapauksessa oli käsittämättömän hauskaa ja lopulta sitsaaminen kahden eri hallituksen kanssa kyllä kruunasi vaihdon.
Toinen iso tapahtuma oli risteily ystäviemme teologien kanssa. Tosin kun teologit eivät olleetkaan C-kannella ja kulkivat laivalla ilman haalareita, emme me meinanneet heitä löytää ja niinpä AS:n porukka vietti kaksi iltaa laivalla suurimmaksi osaksi keskenään jutellen ja pelaten. Hauskaa meillä oli, sitä ei varmaan kiellä kukaan ja lähden koska vaan uudestaan. Tukholmassa kävimme muuten syömässä mahtavassa buffetissa, jossa oli neljä erilaista buffet-pöytää: kiinalaista, salaattia, sushia ja jotain lämpimiä ruokia, mistä emme olleet ihan varmoja, mitä ne olivat. Kaikki tämä juomineen ja jälkiruokineen maksoi vaivaiset 95 kruunua eli pyöreästi kymmenen euroa.
Pikaisella laskutoimituksella tähän jää vielä monta päivää kiltatapahtumia ennen kuin yhdeksän on täynnä. En aio jokaisesta alkaa kertoa, mutta yhteistä jokaiselle tapahtumalle on se iloinen ja hyväntuulinen ilmapiiri, joka on läsnä kaikissa teekkaritapahtumissa, missä olen ollut. Tiedän nyt, että oli oikea ratkaisu lähteä opiskelemaan ja ottaa osaa opiskelijaelämään, vaikka se pelotti ja jännittikin. Oli myös oikea päätös hakea killan hallitukseen, sillä se ei tee vuodesta ainakaan tylsempää. Iloinen? Kyllä.
Välissä melkein jo kaduin asiaa. En tiennyt, miten saisin ajan riittämään, miten ehtisin kaiken, miten osaisin kaiken. Mutta nyt olen asiasta iloisempi kuin pitkään aikaan mistään muusta. Onneksi kirjoitin sen hakemuksen silloin. Onneksi jännitin vaalikokousta. Onneksi, onneksi tulin valituksi! Ja miksikö? Koska tätä vuotta on kulunut täsmälleen 18 päivää. Niistä päivistä olen viettänyt yhdeksänä aikaa killan tapahtumissa, sisältäen kahden päivän hallitusvaihdon ja risteilyn. Ja ne yhdeksän päivää ovat olleet aivan käsittämättömän hauskoja, ihania, hienoja ja upeita päiviä. Toden sanoakseni, en malta odottaa loppuvuotta.
Muutama sana hallitusvaihdosta vielä. Se on asioita, joita ei kuulu liikaa levitellä. Voin silti jotain kirjoittaa ylös. Ensiksikin se kaikki vaiva, mitä vaihdon eteen nähdään. Vanha hallitus järjestää koko jutun ja meille oli kehitelty oikein tarina, jonka teeman mukaisesti olimmekin pukeutuneet rock-bändiksi. Joskus on hauska irrottautua omasta roolistaan ja tehdä jotain vähän erilaista. Vaihtopäivä edusti minulle juuri sitä. Samalla se luo tiiviin ryhmähengen ja kun heti aluksi näkee kaikki muutenkin kuin siistin tyylikkäinä kokouksissa, voi todella olla oma itsensä. Toisekseen, kukapa ei haluaisi olla suorittamassa toinen toistaan hauskempia tai hullumpia tehtäviä kaveriporukalla. Itse en ainakaan jättäisi välistä ikinä, kun sellainen vaan on mahdollista. Meillä joka tapauksessa oli käsittämättömän hauskaa ja lopulta sitsaaminen kahden eri hallituksen kanssa kyllä kruunasi vaihdon.
Toinen iso tapahtuma oli risteily ystäviemme teologien kanssa. Tosin kun teologit eivät olleetkaan C-kannella ja kulkivat laivalla ilman haalareita, emme me meinanneet heitä löytää ja niinpä AS:n porukka vietti kaksi iltaa laivalla suurimmaksi osaksi keskenään jutellen ja pelaten. Hauskaa meillä oli, sitä ei varmaan kiellä kukaan ja lähden koska vaan uudestaan. Tukholmassa kävimme muuten syömässä mahtavassa buffetissa, jossa oli neljä erilaista buffet-pöytää: kiinalaista, salaattia, sushia ja jotain lämpimiä ruokia, mistä emme olleet ihan varmoja, mitä ne olivat. Kaikki tämä juomineen ja jälkiruokineen maksoi vaivaiset 95 kruunua eli pyöreästi kymmenen euroa.
Pikaisella laskutoimituksella tähän jää vielä monta päivää kiltatapahtumia ennen kuin yhdeksän on täynnä. En aio jokaisesta alkaa kertoa, mutta yhteistä jokaiselle tapahtumalle on se iloinen ja hyväntuulinen ilmapiiri, joka on läsnä kaikissa teekkaritapahtumissa, missä olen ollut. Tiedän nyt, että oli oikea ratkaisu lähteä opiskelemaan ja ottaa osaa opiskelijaelämään, vaikka se pelotti ja jännittikin. Oli myös oikea päätös hakea killan hallitukseen, sillä se ei tee vuodesta ainakaan tylsempää. Iloinen? Kyllä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)