Tuparit

Meillä oli tuparit tuossa perjantaina, muutettiin opiskelijakämpäksi isoon neliöön. Makuuhuoneet on pieniä ja vessa vielä pienempi, mutta olohuone on jättimäinen ja remontoinnin jälkeen asunto on erittäin miellyttävä. Meitä asuu siis asunnossa kolme opiskelijaa ja kaksi kissaa.

Tupareissa kävi arvioiden mukaan vähän vajaa sata ihmistä, ja ainakin itselläni oli tosi hauskaa. En ehtinyt juttelemaan läheskään kaikkien kanssa, mutta onneksi kaikilla tuntui kuitenkin olevan seuraa. Iltaan mahtui paljon boolia, vähän beer pongia, cocktail-tikkuja, lukemattomia lahjoja, kovalla soinutta musiikkia ja ne melkein sata kaveria. En valita, vaikka seuraavana aamuna ei sängystä nouseminen ollut ollenkaan toimiva idea. On ihanaa, että on niin paljon kavereita, jotka haluavat tulla käymään ja katsomaan. Tiedän, että vieraita olisi ollut varmasti tuplaten tämä määrä, ellei päällä olisi ollut vähän turhan monet kesäpäivät, joilla oli paljon hyviä kavereitani. Minusta on kiva nähdä ihmisten viihtyvän tapahtumassa, jota olen ollut järjestämässä ja tottakai omassa kodissa järjestetyssä tapahtumassa on vielä vähän erilaista fiilistä. Lisäksi fiilistä nosti se, että moni jolla oli menoa illalla, tuli pikaiselle visiitille päivällä. Ihan jokainen paikalle tullut ihminen oli minulle suuri ilo, joten olihan fiilikset tupareiden jälkeen korkealla.

Yhden kaverin kanssa oli sovittu, että lauantaina hänen työvuoronsa jälkeen aamulla juodaan vielä yhdet, mutta valitettavasti riehakas yö vaati veronsa, eikä meiltä ollut kukaan herännyt ovikelloon tai soittoihin. Yritettiin sitten seuraavana aamuna uudestaan ja silloin paremmalla menestyksellä. Ei meiltä kukaan muu herännyt, mutta vietimme sitten kahdestaan mukavan kesäisen aamun tunnin nautiskellen parvekkeella. En tiedä oliko touhussa mitään järkeä, mutta ainakin meillä oli hauskaa. Nämä on näitä Otaniemen pieniä juttuja, joita aina välillä tulee tehtyä. Niistä pitää nauttia nyt, kun se on mahdollista, koska joskus tulevaisuudessa ei enää ole.

Oikein kiva viikonloppu siis takana ja kun hallituskin palasi tänään kokoustauolta niin tässähän alkaa tulla syksy. Siitä pitää nauttia ja sitten ensi keväänä voi alkaakin opiskella ihan 110%.

Täytyy osata luopua hyvästä, jotta voi saada jotain parempaa

Siskoni sanoi otsikon lauseen osuvasti, kun keskustelimme, miten vaikea voi olla luopua vanhoista hyvistä asioista. Tämä koskee siis omassa elämässäni tallin vaihtoa. Päätöstä, jonka tein vuosi sitten kesällä ja joka on matkan varrella monta kertaa mietityttänyt ja aiheuttanut haikeutta. Nyt kevään aikana olen kuitenkin tajunnut, että kertaakaan en ole katunut päätöstä. Vaikka moni asia on muuttunut ja tottakai uudessa paikassa ei pääse samoja asioita tekemään kuin vanhassa, nykyään on myös mahdollisuuksia moneen sellaiseen asiaan, mihin ennen ei ollut. Itselleni nämä asiat ovat olleet syitä olla tyytyväinen päätöksestäni vaihtaa tallia.

Lyhyesti kerrottuna monet asiat johtivat viime kesänä siihen, että päätin vaihtaa siihen astiselta kotitalliltani pois. Mitään yhtä syytä ei ollut, mutta kun tuli mahdollisuus päästä Ainoon, monet pienet asiat loksahtelivat kohdalleen ja päätös oli lopulta helppo. Olin toki haudutellut monia asioista jo etukäteen, en niitä avaa sen enempää, mutta lopputulos oli siis se, että paikka, jota olin joskus kutsunut toiseksi kodiksi, sai jäädä. Nykyään käyn tallilla pari kolme kertaa viikossa, pääasiassa ratsastamassa. Hoitohevoistani Lilli muutti myös, mutta muita hoidettavia ei enää ole. Eipä sillä, että minulla hoitohevosille olisi viimeiseen kahteen vuoteen ollut juuri edes aikaa.

Surullisinta vaihdossa oli tietysti Simppa. Rakas Simppa, joka edelleen ilahtuu suunnattomasti, kun käyn sitä moikkaamassa. Se halaa, kuten aina ennenkin ja vaikuttaa siltä, ettei haluaisi päästää minua pois. Jos voisin yhden asian muuttaa, se olisi se, että olisin Simpan kanssa. Ei se kärsi, tietenkään. Eikä se varmasti kaipaakaan. Mutta minä kaipaan ja toivon, että jonain päivänä pystyisin Simpan vielä ostamaan itselleni.

Mutta kuten otsikosta voi päätellä, ja itse asiassa mainitsin aiemminkin, vaihtaminen ei harmita minua muuten ollenkaan. Olen päässyt ratsastamaan laadukkailla hevosilla upeissa puitteissa ja hyvässä opetuksessa. Toki pitää muistaa, että samaa saattoi sanoa vanhastakin tallista, mutta nykyään tässä on vielä jotain vähän enemmän. Olen osallistunut maailmanluokan valmentajien tunneille ja kehittynyt enemmän kuin viimeiseen muutamaan vuoteen. Helppoa se ei ole aina ollut, mutta ei sen varmaan ole tarkoituskaan olla. Kilpailulliset tavoitteeni ovat saaneet uutta elämää ja kilpailuhenkinen kun olen, isommat kisat ovat sitä, millä pidän itseni elossa. On ollut upeaa päästä kilpailemaan "oikeisiin kilpailuihin".

Kaikki ei ole vielä valmista, mutta minusta on hienoa olla rakentamassa uutta yhteisöä ja saada uusia ystäviä. Viihdyn hyvin ja lyhyesti voisikin sanoa, että olen löytänyt itselleni uuden kotitallin.