Tuparit

Meillä oli tuparit tuossa perjantaina, muutettiin opiskelijakämpäksi isoon neliöön. Makuuhuoneet on pieniä ja vessa vielä pienempi, mutta olohuone on jättimäinen ja remontoinnin jälkeen asunto on erittäin miellyttävä. Meitä asuu siis asunnossa kolme opiskelijaa ja kaksi kissaa.

Tupareissa kävi arvioiden mukaan vähän vajaa sata ihmistä, ja ainakin itselläni oli tosi hauskaa. En ehtinyt juttelemaan läheskään kaikkien kanssa, mutta onneksi kaikilla tuntui kuitenkin olevan seuraa. Iltaan mahtui paljon boolia, vähän beer pongia, cocktail-tikkuja, lukemattomia lahjoja, kovalla soinutta musiikkia ja ne melkein sata kaveria. En valita, vaikka seuraavana aamuna ei sängystä nouseminen ollut ollenkaan toimiva idea. On ihanaa, että on niin paljon kavereita, jotka haluavat tulla käymään ja katsomaan. Tiedän, että vieraita olisi ollut varmasti tuplaten tämä määrä, ellei päällä olisi ollut vähän turhan monet kesäpäivät, joilla oli paljon hyviä kavereitani. Minusta on kiva nähdä ihmisten viihtyvän tapahtumassa, jota olen ollut järjestämässä ja tottakai omassa kodissa järjestetyssä tapahtumassa on vielä vähän erilaista fiilistä. Lisäksi fiilistä nosti se, että moni jolla oli menoa illalla, tuli pikaiselle visiitille päivällä. Ihan jokainen paikalle tullut ihminen oli minulle suuri ilo, joten olihan fiilikset tupareiden jälkeen korkealla.

Yhden kaverin kanssa oli sovittu, että lauantaina hänen työvuoronsa jälkeen aamulla juodaan vielä yhdet, mutta valitettavasti riehakas yö vaati veronsa, eikä meiltä ollut kukaan herännyt ovikelloon tai soittoihin. Yritettiin sitten seuraavana aamuna uudestaan ja silloin paremmalla menestyksellä. Ei meiltä kukaan muu herännyt, mutta vietimme sitten kahdestaan mukavan kesäisen aamun tunnin nautiskellen parvekkeella. En tiedä oliko touhussa mitään järkeä, mutta ainakin meillä oli hauskaa. Nämä on näitä Otaniemen pieniä juttuja, joita aina välillä tulee tehtyä. Niistä pitää nauttia nyt, kun se on mahdollista, koska joskus tulevaisuudessa ei enää ole.

Oikein kiva viikonloppu siis takana ja kun hallituskin palasi tänään kokoustauolta niin tässähän alkaa tulla syksy. Siitä pitää nauttia ja sitten ensi keväänä voi alkaakin opiskella ihan 110%.

Täytyy osata luopua hyvästä, jotta voi saada jotain parempaa

Siskoni sanoi otsikon lauseen osuvasti, kun keskustelimme, miten vaikea voi olla luopua vanhoista hyvistä asioista. Tämä koskee siis omassa elämässäni tallin vaihtoa. Päätöstä, jonka tein vuosi sitten kesällä ja joka on matkan varrella monta kertaa mietityttänyt ja aiheuttanut haikeutta. Nyt kevään aikana olen kuitenkin tajunnut, että kertaakaan en ole katunut päätöstä. Vaikka moni asia on muuttunut ja tottakai uudessa paikassa ei pääse samoja asioita tekemään kuin vanhassa, nykyään on myös mahdollisuuksia moneen sellaiseen asiaan, mihin ennen ei ollut. Itselleni nämä asiat ovat olleet syitä olla tyytyväinen päätöksestäni vaihtaa tallia.

Lyhyesti kerrottuna monet asiat johtivat viime kesänä siihen, että päätin vaihtaa siihen astiselta kotitalliltani pois. Mitään yhtä syytä ei ollut, mutta kun tuli mahdollisuus päästä Ainoon, monet pienet asiat loksahtelivat kohdalleen ja päätös oli lopulta helppo. Olin toki haudutellut monia asioista jo etukäteen, en niitä avaa sen enempää, mutta lopputulos oli siis se, että paikka, jota olin joskus kutsunut toiseksi kodiksi, sai jäädä. Nykyään käyn tallilla pari kolme kertaa viikossa, pääasiassa ratsastamassa. Hoitohevoistani Lilli muutti myös, mutta muita hoidettavia ei enää ole. Eipä sillä, että minulla hoitohevosille olisi viimeiseen kahteen vuoteen ollut juuri edes aikaa.

Surullisinta vaihdossa oli tietysti Simppa. Rakas Simppa, joka edelleen ilahtuu suunnattomasti, kun käyn sitä moikkaamassa. Se halaa, kuten aina ennenkin ja vaikuttaa siltä, ettei haluaisi päästää minua pois. Jos voisin yhden asian muuttaa, se olisi se, että olisin Simpan kanssa. Ei se kärsi, tietenkään. Eikä se varmasti kaipaakaan. Mutta minä kaipaan ja toivon, että jonain päivänä pystyisin Simpan vielä ostamaan itselleni.

Mutta kuten otsikosta voi päätellä, ja itse asiassa mainitsin aiemminkin, vaihtaminen ei harmita minua muuten ollenkaan. Olen päässyt ratsastamaan laadukkailla hevosilla upeissa puitteissa ja hyvässä opetuksessa. Toki pitää muistaa, että samaa saattoi sanoa vanhastakin tallista, mutta nykyään tässä on vielä jotain vähän enemmän. Olen osallistunut maailmanluokan valmentajien tunneille ja kehittynyt enemmän kuin viimeiseen muutamaan vuoteen. Helppoa se ei ole aina ollut, mutta ei sen varmaan ole tarkoituskaan olla. Kilpailulliset tavoitteeni ovat saaneet uutta elämää ja kilpailuhenkinen kun olen, isommat kisat ovat sitä, millä pidän itseni elossa. On ollut upeaa päästä kilpailemaan "oikeisiin kilpailuihin".

Kaikki ei ole vielä valmista, mutta minusta on hienoa olla rakentamassa uutta yhteisöä ja saada uusia ystäviä. Viihdyn hyvin ja lyhyesti voisikin sanoa, että olen löytänyt itselleni uuden kotitallin.

Muistoja

Jokaiselle tulee varmasti jossain kohtaa aikuistumisen aikana eteen tilanne, että vanhempien luona pitäisi käydä tavarat läpi ja luopua lapsuuden ja nuoruuden turhaksi käyneistä esineistä. Minulle se tuli eteen nyt, kun äiti ilmoitti, että tavarat käydään läpi tai ne ovat kohta kaikki Otaniemessä. Kahdenkymmenenneljän vuoden aikana nurkkiin ehtii kertyä jos jonkinmoista tavaraa ja esinettä.

Olen tässä käynyt jo läpi koulutavarat, joista jäljelle jäi juuri ja juuri Aapinen ja ensimmäinen englannin kirja. Roskapussiin on päätynyt kasoittain pientä krääsää, jota olen aina rakastanut kerätä. Kierrätykseen viedään massiivisten paperipinojen lisäksi myös vanhoja leluja. Parhaat lelut kyllä säästetään Pelastusarmeijan Joulupataan, josta ne pääsevät suoraan niitä varmasti arvostaville lapsille.

Tänään sitten pääsin kaapin ylähyllyille, jonne on laitettu vanhoja tavaroita säilytykseen. Siellä on vanhoja vauvanvaatteitani, neljännen luokan itsenäisyyspäiväntanssiaisten puku, penkkarihaalari, isoäitini neulomia vilttejä ja vaatteita ja vaikka mitä muuta. Jokainen niistä esineistä tuo mieleeni jonkun muiston. Jos ei omaa niin kerrotun. Siksihän ne kaikki on säilytettykin. Enpä minä varmaan koskaan tee mitään vanhalla penkkarihaalarillani, mutta sen osuessa eteeni voin hetken elää yhtä lukion parhaista päivistä ja niitä hetkiä, mitä ala-asteelta asti oli odotettu. Saada seistä rekan lavalla heittämässä karkkia lapsilla ja huutaa kurkun käheäksi hyytävän kylmässä pakkassäässä.

Huone ei edelleenkään ole siisti ja tavaraa on edelleen ihan yhtä mahdottoman paljon. Kyllä se tästä pikkuhiljaa järjestyy, mutta sitä ennen luultavasti törmään vielä moneen muistoja herättävään esineeseen. Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla paitsi on ollut aina mahdollisuus hankkia esineitä, joihin nykyään liittyy muistoja, meillä on myös aina ollut mahdollisuus säilyttää ne esineet. Ei sitä joka päivä muista ajatella (ja ehkä ihan hyväkin), että on syntynyt onnellisten tähtien alla hyväosaiseen perheeseen. Mutta tällaisina hetkinä siitä muistaa olla kiitollinen.

Piknikillä

Kevät alkaa olla lopuillaan ja Otaniemessä sen huomaa siitä, että ihmiset katoavat töihinsä ja kilta jää kesäksi hiljaiseloon. Toimikunnat pitävät viimeisiä kokouksia ennen kesää ja niin mekin KTMK:n kanssa. Tylsän kiltahuonekokouksen sijaan päätin pitää kokouksen piknikillä Alvarin aukiolla. Raahasimme paikalle viltit, vähän eväitä ja toimikunnan lisäksi muutamia kiinnostuneita.

Kokoukset ovat harvoin kovin virallisia, mutta tänään vielä vähän vähemmän virallisia. Emme juurikaan tehneet mitään isoa, mutta keskustelimme ideoista syksyä varten. Katsellaan, mitä niistä saadaan toteutettua.

Oli kuitenkin kiva istua auringossa syömässä jäätelöä ja juomassa skumppaa, jutella kavereiden kanssa ja ihan vaan yleisesti pitää hauskaa. Nämä ovat niitä hetkiä, jotka tekevät tästä opiskelijaelämästä niin hienoa.

Eskaloitunut Oskilaatio

Taas yksi viikonloppu, jonka jälkeen olen onnellinen siitä, että olen teekkari ja juuri AS:llä.

Perjantaina oli alumnien vuosijuhla, jossa meidän vuosijuhlatoimikunnastamme oli ihmisiä töissä. Olin siellä itse ja lisäksi oli meidän tiimimme sekä muutamia muita. Alunperin, kun vastuutiimit jaettiin, olin jollain tapaa pettynyt, toisaalta hyvin jännittynyt. Tiimissä oli pelkästään vanhempia kiltalaisia, joiden kanssa olin vaihtanut muutamia sanoja silloin tällöin. Lisäksi päädyin tiimistä vastuuseen. Jännitän uusia ihmisiä edelleen, vaikkakin vähemmän kuin ennen. Ensimmäisten kokousten jälkeen aloin rentoutua ja uskoa, että voisin selvitä tästä. Tämän viikonlopun jälkeen olen pelkästään iloinen tiimijaosta. Meillä olisi varmsti ollut huippuhauskaa myös vanhojen kavereiden kanssa, mutta silloin en olisi tutustunut näin hyvin näihin ihmisiin.

Illan työt alkoivat sillä, että lähdin yhden tiimiläisen kanssa Otaniemestä juhlapaikalle kahdestaan. Jo se oli mielestäni jännittävää, koska en yhtään tiennyt, mistä voisimme puhua, koska en ollut hänen kanssaan kovin paljoa jutellut. Yhteiset tavoitteet kuitenkin saavat ihmiset liittoutumaan, joten kun lähdimme yhdessä selvittämään juhlapaikalle pääsyä, oli pakko kommunikoida small talkin lisäksi ja siitä se lähti. Vähitellen kaikki työntekijät saapuivat paikalle ja samoin alumnien hallitus. Siinä pienessä kiireessä oli pakko tehdä yhteistyötä ja olin varmempi ja varmempi, kun olin puhunut useampien ihmisten kanssa. Juhlan alettua työntekijät siirtyivät keittiön puolelle ja meillä olikin hauska ilta, joka meinasi karata käsistä jo ensimmäisen tunnin aikana, vaikka juomana oli ollut pelkkää vettä. Samalla fiiliksellä jaksettiin koko illan läpi ja siivousvaiheessa olimme jo hyviä tuttuja. Hauskaahan tässä on se, että  tietyllä tasolla oikeastihan kaikki killassa tuntevat kaikki. Ehkä siltä pohjalta oikea tutustuminen onkin sitten todella nopeaa, kun aletaan tehdä jotain yhdessä. Kilta on oma hauska yhteisönsä kyllä.

Otaniemessä päätimme sitten jatkaa iltaa ja vaikka alkuun olin epävarma lähtemisestä mukaan, voin jälkeenpäin todeta, että onneksi lähdin. Kävimme ensin tiputtelemassa muutamaan kämppään kamoja ihmisiltä ja sen jälkeen päädyimme pelaamaan erään talon aulaan beerpongia. Katselin yhtä peliä hetken aikaa ja arvuuttelin kotiin lähtöä. Onneksi en lähtenyt, koska pelin päätyttyä yksi seurueesta keräsi meidät kasaan ja lähdimme kellariin, jossa on palomiesten huone. Tähän kohtaan todetaan, että tietäjät tietää ja paikasta ei puhuta. Itse en ollut siellä käynyt aiemmin, mutta meillä oli ihan loistava yö. Siitäkään ei puhuta, koska on paikkoja, joiden tapahtumat jäävät sinne. Sen verran voin sanoa, että lähdin seitsemältä kotiin iloisissa tunnelmissa.

Ehdin nukkua vajaan kolme tuntia, ennen kuin oli aika suunnata aamun sillikselle. Päätimme alumnien kanssa tehdä yhdessä heille silliksen ja meille puolivuotisjuhlan. Itse olin töissä Eskalaatiossa vasta illalla, joten aamun käytin ruuasta, juomasta ja hyvästä seurasta nauttimiseen. Mm. uusimman kiltalehden luettuani, sponsorin lahjoilla leikittyäni, puuttuvaa työvoimaa korvattuani, kaksi skumppakastetta saatuani ja tarjoiluista nautittuani lähdimme illan grillijatkojen tiimin kanssa hakemaan viimeisiä tavaroita. Onhan se toki ihme, että grillaamiseen tarvitsee hiiliä, joten puolet lähti hakemaan niitä ja toisen puolen kanssa lähdimme raahaamaan korkeakoulun kiltojen telttaa kampuksen läpi. Olimme jo toivoneet, ettei sitä tarvittaisi, mutta iltapäivällä alkoi sataa, joten se oli pakko hakea. Vaikka kuljetuslaukussa onkin pyörät alla, ei teltta silti ole helppo liikuteltava ja kilometrin matka kiltamme kahden oleskelutilan välillä ei ole ikinä tuntunut niin pitkältä.

Grillijatkotkin sujuivat oikein mukavissa merkeissä. Sadekin oli vain tihkua ja lakkasi onneksi pian. Itse en jaksanut mitään kovin ihmeellistä tehdä, tässä kohtaa edellinen yö alkoi jo tuntua niin väsymyksen kuin pitkän juomaputkenkin takia. Se ei silti tarkoittanut, etteikö olisi ollut hauskaa. Illan viiletessä kääriydyimme kasoihin pihalle kannettuihin sohviin tai lämmittelimme grillin äärellä. Pikku hiljaa väki alkoi siirtyä sisätiloihin, joko kiltahuoneelle tai johonkin muualle ja järjestäjät siivosivat pihan. Vähän meinasi ärsyttää, kun ihmismassat olivat vallanneet kaikki kulkuaukot, joista jouduimme kävelemään edestakaisin, mutta huumorilla siitäkin selvittiin. Ilta jatkui vielä kiltahuoneessa, jossa vanhat tanssihitit soivat ja enemmän ja vähemmän juhlimisesta nuutuneet ihmiset joko hyppivät sohvilla tai halailivat toisiaan.

Itse lähdin jälleen melko aikaisin, sunnuntain estemestaruuksien takia. Mutta olin taas iloisempi kuin pitkään aikaan. Iloinen siitä, että opiskelen Otaniemessä. Iloinen siitä, että opiskelen AS:llä. Iloinen siitä, että lähdin mukaan kiltatoimintaan. Iloinen siitä, että pääsin tutustumaan taas uusiin ihmisiin. Iloinen siitä, että uskalsin heittäytyä tilanteeseen. Ja ennen kaikkea siitä, että meillä on oikeasti mahtavan hauskaa, aina.