Piknikillä

Kevät alkaa olla lopuillaan ja Otaniemessä sen huomaa siitä, että ihmiset katoavat töihinsä ja kilta jää kesäksi hiljaiseloon. Toimikunnat pitävät viimeisiä kokouksia ennen kesää ja niin mekin KTMK:n kanssa. Tylsän kiltahuonekokouksen sijaan päätin pitää kokouksen piknikillä Alvarin aukiolla. Raahasimme paikalle viltit, vähän eväitä ja toimikunnan lisäksi muutamia kiinnostuneita.

Kokoukset ovat harvoin kovin virallisia, mutta tänään vielä vähän vähemmän virallisia. Emme juurikaan tehneet mitään isoa, mutta keskustelimme ideoista syksyä varten. Katsellaan, mitä niistä saadaan toteutettua.

Oli kuitenkin kiva istua auringossa syömässä jäätelöä ja juomassa skumppaa, jutella kavereiden kanssa ja ihan vaan yleisesti pitää hauskaa. Nämä ovat niitä hetkiä, jotka tekevät tästä opiskelijaelämästä niin hienoa.

Eskaloitunut Oskilaatio

Taas yksi viikonloppu, jonka jälkeen olen onnellinen siitä, että olen teekkari ja juuri AS:llä.

Perjantaina oli alumnien vuosijuhla, jossa meidän vuosijuhlatoimikunnastamme oli ihmisiä töissä. Olin siellä itse ja lisäksi oli meidän tiimimme sekä muutamia muita. Alunperin, kun vastuutiimit jaettiin, olin jollain tapaa pettynyt, toisaalta hyvin jännittynyt. Tiimissä oli pelkästään vanhempia kiltalaisia, joiden kanssa olin vaihtanut muutamia sanoja silloin tällöin. Lisäksi päädyin tiimistä vastuuseen. Jännitän uusia ihmisiä edelleen, vaikkakin vähemmän kuin ennen. Ensimmäisten kokousten jälkeen aloin rentoutua ja uskoa, että voisin selvitä tästä. Tämän viikonlopun jälkeen olen pelkästään iloinen tiimijaosta. Meillä olisi varmsti ollut huippuhauskaa myös vanhojen kavereiden kanssa, mutta silloin en olisi tutustunut näin hyvin näihin ihmisiin.

Illan työt alkoivat sillä, että lähdin yhden tiimiläisen kanssa Otaniemestä juhlapaikalle kahdestaan. Jo se oli mielestäni jännittävää, koska en yhtään tiennyt, mistä voisimme puhua, koska en ollut hänen kanssaan kovin paljoa jutellut. Yhteiset tavoitteet kuitenkin saavat ihmiset liittoutumaan, joten kun lähdimme yhdessä selvittämään juhlapaikalle pääsyä, oli pakko kommunikoida small talkin lisäksi ja siitä se lähti. Vähitellen kaikki työntekijät saapuivat paikalle ja samoin alumnien hallitus. Siinä pienessä kiireessä oli pakko tehdä yhteistyötä ja olin varmempi ja varmempi, kun olin puhunut useampien ihmisten kanssa. Juhlan alettua työntekijät siirtyivät keittiön puolelle ja meillä olikin hauska ilta, joka meinasi karata käsistä jo ensimmäisen tunnin aikana, vaikka juomana oli ollut pelkkää vettä. Samalla fiiliksellä jaksettiin koko illan läpi ja siivousvaiheessa olimme jo hyviä tuttuja. Hauskaahan tässä on se, että  tietyllä tasolla oikeastihan kaikki killassa tuntevat kaikki. Ehkä siltä pohjalta oikea tutustuminen onkin sitten todella nopeaa, kun aletaan tehdä jotain yhdessä. Kilta on oma hauska yhteisönsä kyllä.

Otaniemessä päätimme sitten jatkaa iltaa ja vaikka alkuun olin epävarma lähtemisestä mukaan, voin jälkeenpäin todeta, että onneksi lähdin. Kävimme ensin tiputtelemassa muutamaan kämppään kamoja ihmisiltä ja sen jälkeen päädyimme pelaamaan erään talon aulaan beerpongia. Katselin yhtä peliä hetken aikaa ja arvuuttelin kotiin lähtöä. Onneksi en lähtenyt, koska pelin päätyttyä yksi seurueesta keräsi meidät kasaan ja lähdimme kellariin, jossa on palomiesten huone. Tähän kohtaan todetaan, että tietäjät tietää ja paikasta ei puhuta. Itse en ollut siellä käynyt aiemmin, mutta meillä oli ihan loistava yö. Siitäkään ei puhuta, koska on paikkoja, joiden tapahtumat jäävät sinne. Sen verran voin sanoa, että lähdin seitsemältä kotiin iloisissa tunnelmissa.

Ehdin nukkua vajaan kolme tuntia, ennen kuin oli aika suunnata aamun sillikselle. Päätimme alumnien kanssa tehdä yhdessä heille silliksen ja meille puolivuotisjuhlan. Itse olin töissä Eskalaatiossa vasta illalla, joten aamun käytin ruuasta, juomasta ja hyvästä seurasta nauttimiseen. Mm. uusimman kiltalehden luettuani, sponsorin lahjoilla leikittyäni, puuttuvaa työvoimaa korvattuani, kaksi skumppakastetta saatuani ja tarjoiluista nautittuani lähdimme illan grillijatkojen tiimin kanssa hakemaan viimeisiä tavaroita. Onhan se toki ihme, että grillaamiseen tarvitsee hiiliä, joten puolet lähti hakemaan niitä ja toisen puolen kanssa lähdimme raahaamaan korkeakoulun kiltojen telttaa kampuksen läpi. Olimme jo toivoneet, ettei sitä tarvittaisi, mutta iltapäivällä alkoi sataa, joten se oli pakko hakea. Vaikka kuljetuslaukussa onkin pyörät alla, ei teltta silti ole helppo liikuteltava ja kilometrin matka kiltamme kahden oleskelutilan välillä ei ole ikinä tuntunut niin pitkältä.

Grillijatkotkin sujuivat oikein mukavissa merkeissä. Sadekin oli vain tihkua ja lakkasi onneksi pian. Itse en jaksanut mitään kovin ihmeellistä tehdä, tässä kohtaa edellinen yö alkoi jo tuntua niin väsymyksen kuin pitkän juomaputkenkin takia. Se ei silti tarkoittanut, etteikö olisi ollut hauskaa. Illan viiletessä kääriydyimme kasoihin pihalle kannettuihin sohviin tai lämmittelimme grillin äärellä. Pikku hiljaa väki alkoi siirtyä sisätiloihin, joko kiltahuoneelle tai johonkin muualle ja järjestäjät siivosivat pihan. Vähän meinasi ärsyttää, kun ihmismassat olivat vallanneet kaikki kulkuaukot, joista jouduimme kävelemään edestakaisin, mutta huumorilla siitäkin selvittiin. Ilta jatkui vielä kiltahuoneessa, jossa vanhat tanssihitit soivat ja enemmän ja vähemmän juhlimisesta nuutuneet ihmiset joko hyppivät sohvilla tai halailivat toisiaan.

Itse lähdin jälleen melko aikaisin, sunnuntain estemestaruuksien takia. Mutta olin taas iloisempi kuin pitkään aikaan. Iloinen siitä, että opiskelen Otaniemessä. Iloinen siitä, että opiskelen AS:llä. Iloinen siitä, että lähdin mukaan kiltatoimintaan. Iloinen siitä, että pääsin tutustumaan taas uusiin ihmisiin. Iloinen siitä, että uskalsin heittäytyä tilanteeseen. Ja ennen kaikkea siitä, että meillä on oikeasti mahtavan hauskaa, aina.