Siskoni sanoi otsikon lauseen osuvasti, kun keskustelimme, miten vaikea voi olla luopua vanhoista hyvistä asioista. Tämä koskee siis omassa elämässäni tallin vaihtoa. Päätöstä, jonka tein vuosi sitten kesällä ja joka on matkan varrella monta kertaa mietityttänyt ja aiheuttanut haikeutta. Nyt kevään aikana olen kuitenkin tajunnut, että kertaakaan en ole katunut päätöstä. Vaikka moni asia on muuttunut ja tottakai uudessa paikassa ei pääse samoja asioita tekemään kuin vanhassa, nykyään on myös mahdollisuuksia moneen sellaiseen asiaan, mihin ennen ei ollut. Itselleni nämä asiat ovat olleet syitä olla tyytyväinen päätöksestäni vaihtaa tallia.
Lyhyesti kerrottuna monet asiat johtivat viime kesänä siihen, että päätin vaihtaa siihen astiselta kotitalliltani pois. Mitään yhtä syytä ei ollut, mutta kun tuli mahdollisuus päästä Ainoon, monet pienet asiat loksahtelivat kohdalleen ja päätös oli lopulta helppo. Olin toki haudutellut monia asioista jo etukäteen, en niitä avaa sen enempää, mutta lopputulos oli siis se, että paikka, jota olin joskus kutsunut toiseksi kodiksi, sai jäädä. Nykyään käyn tallilla pari kolme kertaa viikossa, pääasiassa ratsastamassa. Hoitohevoistani Lilli muutti myös, mutta muita hoidettavia ei enää ole. Eipä sillä, että minulla hoitohevosille olisi viimeiseen kahteen vuoteen ollut juuri edes aikaa.
Surullisinta vaihdossa oli tietysti Simppa. Rakas Simppa, joka edelleen ilahtuu suunnattomasti, kun käyn sitä moikkaamassa. Se halaa, kuten aina ennenkin ja vaikuttaa siltä, ettei haluaisi päästää minua pois. Jos voisin yhden asian muuttaa, se olisi se, että olisin Simpan kanssa. Ei se kärsi, tietenkään. Eikä se varmasti kaipaakaan. Mutta minä kaipaan ja toivon, että jonain päivänä pystyisin Simpan vielä ostamaan itselleni.
Mutta kuten otsikosta voi päätellä, ja itse asiassa mainitsin aiemminkin, vaihtaminen ei harmita minua muuten ollenkaan. Olen päässyt ratsastamaan laadukkailla hevosilla upeissa puitteissa ja hyvässä opetuksessa. Toki pitää muistaa, että samaa saattoi sanoa vanhastakin tallista, mutta nykyään tässä on vielä jotain vähän enemmän. Olen osallistunut maailmanluokan valmentajien tunneille ja kehittynyt enemmän kuin viimeiseen muutamaan vuoteen. Helppoa se ei ole aina ollut, mutta ei sen varmaan ole tarkoituskaan olla. Kilpailulliset tavoitteeni ovat saaneet uutta elämää ja kilpailuhenkinen kun olen, isommat kisat ovat sitä, millä pidän itseni elossa. On ollut upeaa päästä kilpailemaan "oikeisiin kilpailuihin".
Kaikki ei ole vielä valmista, mutta minusta on hienoa olla rakentamassa uutta yhteisöä ja saada uusia ystäviä. Viihdyn hyvin ja lyhyesti voisikin sanoa, että olen löytänyt itselleni uuden kotitallin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti